21. tammikuuta 2010

Pimp my van


Meilla on auto! Valkoinen Mitsubishi express, joka on pienella tuunauksella muuntautunut erittain  viehattavaksi yksiloksi muiden vanien joukossa! Koeajettiin 5 eri autoa ja niiden joukosta loytyi tama helmi. Entinen omistaja oli saksalainen kundi, joka oli kyhannyt jonkinlaisen sangyn peraosaan ja ripustanut muutamat verhot ikkunoihin. Retkeilykamaa tuli myos mukana ihan kiitettavasti, aina kattilasta ja kaasukeittimesta lahtien oljylamppuun ja telttakatokseen asti. Tama ei kuitenkaan meille riittanyt vaan paatettiin marssia suoraan IKEAan ja rautakauppaan, jotta saatiin muutettua koko auto uuteen kuosiin ja meidan kodiksi.


Muutama sata dollaria koyhempina parkkeerattiin Scarborough-biitsin parkkipaikalle, kaarittiin hihat ja alettiin tositoimiin. Ensimmainen  paiva kului iloisesti verhoja ommellessa. Muut viettivat paivan rannalla ja me istuttiin varjossa puun alla ja ommeltiin ja me ei oikeasti edes osata ommella! Mutta hyvaa jalkea tuli ja kaytossakin ovat toimineet.

 

Kun ompelut olivat valmiina, purettiiin auto aina sankya myoten taysin tyhjaksi ja sitten alettiin naputtaa. 


Ruuvaamista ja sahaamista oli riittavasti, mutta saatiin kylla hyvaa jalkea aikaan! Lopputuloksena oli matalampi ja lyhyempi sanky (eli sangylla mahtuu juuri ja juuri istumaan ilman etta on paa kiinni katossa, mutta tavaroilla on silti riittavasti sailytystilaa sangyn alla) ja reilu seisomatila, jotta on helpompi vaihtaa vaatteita tai muuten vaan hengailla autossa.  



Ilmeisesti mekin voidaan innostua auton laittamisesta jos vain kohde on oikea. Jotain ehka kertoo meidan ammattitaidosta se, etta oljyja ei olla vielakaan tarkistettu, saati muita teknisia juttuja katsottu (suunnitteilla kylla on...), paasia etta poppi soi ja auto kulkee. :) Auton sielu on Andy, backpacker-tyttojen paras kaveri. Andy on laatikosto, jossa kaikki purkit ja purnukat pysyy jarjestyksessa, ja niitahan meilta loytyy...kynsilakkaakin on neljaa erilaista mukana..jep jep






Nyt kun sisusta alkaa olemaan kunnossa, aloitetaan ulkokuoren maalauksien suunnittelu ja jonkunmoiset auton kastajaisetkin olisi tarkoitus jarjestaa. Jalkikateen mietittiin kylla, etta rempan ois voinut tehda jossain muuallakin kuin uimarannan parkkipaikalla, sen verran yleisoa saatiin kerrytettya paivan mittaan...:)

T: Reiskat


3 kommenttia:

  1. Moi!

    Vau! Näyttää tosi kodikkaalta :)
    Iskee pikkanen matkakuume.. Nauttikaa reissusta ja lämmöstä!

    Terkkuja täältä pakkasen keskeltä!

    -Päivi

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa vaan mukaan matkalle, kylla me ainakin yksi kaponen tytto voidaan autoon majoittaa ja sitten ostetaan teltta jos ahtaaksi muuttuu.. :)

    -kaimasi

    VastaaPoista