Tahtoo nähdä Nemon ja uida hain kanssa!

(Ollaan oltu laiskoja ja on noita teknisiäkin ongelmia ollut, joten tämä teksti tulee reilun viikon myöhässä).

Kuten edellisessäkin tekstissä jauhoimme, edelleen etsimme töitä. Cairnsin keskustassa toimii yksi työnvälitystoimisto backareille ja siellä ollaan muutamaan kertaan poikettu. Lisäksi olemme kiertäneet kaikki kaupunkin työnvälitystoimistot. Noh nyt on ollut tarjolla muutamakin paikka, outbackissä jotain roadhouse juttuja yms. Palkat ja muut edut ovat olleet hyviä, mutta lähtö olisi ollut saman tien. Mikä ei meille sopinut. Ootellaan mm. postia suomesta ja toiselta puolelta aussilaa. Ja ei me edes olla nähty täällä mitään, koska ajatuksena oli työskennellä kaupungissa ja viettää vapaapäivät nähtävyyksillä. Noh meille kuitenkin sanottiin, että muita töitä on paljon tarjolla, kunhan vain aikatauluumme sopii, ja olemme valmiita kaupungin jättämään.

Pitkästä aikaa saatiin ilouutisia ja samalla tajusimme, että viimeiset päivät Cairnsissa ovat käsillä. Joten laitoimme hösseliksi. Tunnin sisällä olimme ostaneet snorklausreissun Great Barrier Reefille ja mahdollisuus olisi myös ilmaiseen ohjattuun sukellukseen. Sari oli jo kauan haaveillut sukelluksesta  ja pääsisi nyt kokeilemaan sitä. Päiviä asia ei ollut koskaan juuri kiinnostanut ja korvavammaisena ajatuskin paineista ahdisti. Mutta reissun myynyt nainen hehkutti sukelluksen puolesta niin paljon, että Päivikin lupasi harkita asiaa.

Seuraavana aamuna tallustelimme satamaan, mukana edellisenä päivänä vuokraamamme vedenpitävä kamera, uimakamat ja pyyhkeet (ja käytiin me ostaa vähän evästäkin jos laivalla tarjottava perinteinen aussibarbeque ei maistuisi. Laiva oli katamaraanityyppinen ja tervetulopuheessa henkilökunta jo esitteli pahoinvointitabletit ja paperipussit. Nappasimme tabletit saman tien aamupalan yhteydessä, vaikka ei yleensä sellaisia ollakaan tarvittu. Haluttiin vain varmistaa, ettei päivä mene pilalle, ja eihän se mennytkään!

Menomatkalla täyttelimme terveyskyselyt, sukeltamaan halunneet saivat briiffin sukelluksen alkeista ja siitä kuinka sukellus ohjaajan kanssa tapahtuu käytännössä. Laiva keikutti mielettömästi ja valmennuksen loppuvaiheessa suurin osa keskittymisestä kului pahaa oloa vastaan taistellessa. Porukkaa poistui takakannelle tasaiseen tahtiin ja ikkunasta näimme kuinka paperipusseja vaihdettiin tasaiseen tahtiin. Mutta eiköhän meille kaikille jotain jäänyt mieleen koulutuksesta..

Matkaan kuului kahdessa eri paikassa snorklaamista, Hastings ja Saxon reeffillä, sekä 20 min. sukellusta. Ensimmäiseen paikkaan päästyämme tuntui kuin ikuisuus olisi kulunut ennen kuin pääsimme veteen. Reissussa oli paljon aasialaisia jotka eivät kaikki osaa kunnolla uida ja muutamalla oli suuri kynnys edes mennä veteen. Kun lopulta saimme räpylät kastettua ja snorklin naamalle iski meillekin pakokauhu! Kyllä, olemme snorklanneet ennenkin...mutta silti. Pään veden alle laittaminen oli uskomattoman vaikeaa saati hengittäminen snorkkelin kautta. Ahdisti ihan mielettömästi ja Päivi oli jossain vaiheessa jo palaamassa takaisin veneelle ja luovuttamassa koko touhussa. Uskomattominta oli kun ensimmäisen kerran katsoi veden alle, ei voinut tajuta kuinka kaunista siellä oli ja samaan aikaan koko homma ahdisti mielettömästi.

Sarppa valmiina snorklaamaan!

Sitten mennään

Noh lopulta selvisimme paniikista voittajina ja matka korallien ihmeelliseen maailmaan alkoi. Yksittäisiä kaloja sekä pieniä ja isoja kalaparvia vilisi kaikissa sateenkaaren väreissä pinnan alla. Ja korallit, mielettömiä. Vaikea edes yrittää kuvailla sanoin, sitä kaikkea mitä näki. Niin paljon elämää pienellä alueella ja mitä kauemmin yhtä aluetta jaksoi seurata sitä enemmän siellä huomasi elämää. Useat kalat piileskelevät korallien seassa. Yritimme räpsiä kuvia jatkuvalla tahdilla, mutta kamera ensinnäkin oli aivan liian hidas, ja kun kohde liikkuu ja itse liikkui virtojen kuljettaessa väärään suuntaan, ei homma ollut helppoa. 

Parin tunnin snorklailun jälkeen tajusimme, että suurin osa muista matkaajista oli poistunut takaisin laivaan. Ja mikäpä muu syynä kuin lounasaika. Meillä oli vielä sukellus kokeilematta joten emme uskaltaneet syödä paljoa ja Saria myös jännitti..  Lounaan jälkeen siirryimme toiselle reeffille ja oli meidän aika pukea sukelluskamat päälle ja päästä oikeasti mukaan vedenalaiseen elämään.

Pul pul pul...vain kuului kun vajosimmme pinnan alle. Ensin laskeuduimme kahteen metriin veneen alla olevia telineitä pitkin. Ohjaaja tarkisti jokaisen kanssa henkilökohtaisesti, että hengittäminen, maskin tyhjennys ja "suukapulan" pois otto ja takaisin laitto onnistuivat veden alla. Päivillä kaikki meni hyvin ja tuntui, että muita piti odottaa pitkään. Ajan kuluksi räpsin kuvia ympärillä pyörivistä kaloista ja paatin moottoreista. Ryhmässämme oli meidän lisäksi kaksi aasialaista vatipäätä jos rumasti saa sanoa. Kaverit eivät tuntuneet edes tajuavan englantia ja ohjaajalla meni heidän kanssaan kaikkeen tuplasti aikaa. Sari tuskaili alkuun hengittämisen kanssa, kunnes uskalsi mennä tarpeeksi syvälle telineitä pitkin ja pelko hävisi. Ja lopulta kaikki olivat selvinneet kahteen metriin ja reissu pääsi käyntiin. Menimme käsikynkkää letkassa open ohjatessa hommaa letkan keskellä.Sari roikkui oppaan kädessä, kaikkien potkiessa häntä räpylöillä jalkoihin ja jotenkin ihmeellisesti aasialaiset eksyivät vielä uimaan Sarin päälle vaikka homman piti sujua rivimuodostelmassa. Päivi roikkui yhdellä kädellä Sarissa, toisessa kädessä kamera millä yritti räpsiä kuvia minkä kerkesi ja samaan aikaan korviin sattui kun ei ehtinyt  vapauttaa paineita. Huh mitä säätöä ja lisäksi tuntui ettei ryhmämme liikkunut ollenkaan. Pian ohjaaja veikin meidät takaisin pinnalle ja sanoi ettei tästä tule mitään jos hän ei saa päättää mihin mennään. Aasialaiset olivat uiskennelleet minne sattui ja pistäneet hanttiin kun oli ollut tarkoitus mennä kohti pohjaa eikä pintaa. Pienen valistuspuheen jälkeen otettiin homma uusiksi ja me vähän toivottiin, että aasialaiset olisi pistetty takaisin laivaan. ;) 

Lopultakin pääsimme sukeltamaan. Ja se oli mieletöntä. Näimme ja pääsimme jopa koskettamaan valtavaa tuhansia vuosia vanhaa Clam simpukkaa. Haita ei nähty, eikä kilppareita, saati pienen pientä Nemo-kalaa, mutta kaikkea muuta senkin edestä. Yksi kanadalainen poika sanoi laivalla aika hyvin: "snorklatessa sä kattelet kaikkea sitä hienoa ulkopuolisena, mutta sukeltaessa tuntuu kuin sä olisit osa sitä kaikkea." Sukellus oli hienoin kokemus ikinä tähän astisessa elämässä. Ja Sari jo suunnittelee uutta harrastusta: lomasukellusta! Saa nähdä missä joululoma sillä tytöllä kuluu.. Päivikin tahtoisi, mutta vaikkei kokemus kovin kivulias ollutkaan, niin korvat kyllä muistivat vielä seuraavina päivänä missä oli käyty.

Clam

Päden potkurikuvia muita odotellessa

Sukellus!

Sukelluksen jälkeen lilluimme vielä snorkkeleilla meressä ja pois tulimme vasta kun käsky kävi ja matka kohti Cairnsin satamaa alkoi. Paluumatkalla nautittiin hedelmiä, keksejä, juustoja ja saatiin lasit viiniäkin. Matka kului mukavasti laivakokin laulellessa ja soitellessa kitaraa. Samalla vaihdettiin muiden kanssa kokemuksia ja ihasteltiin ottamiamme kuvia. (jälkikäteen koneelta katottuna ne ei enään olleetkaan niin hienoja:D)

Muuta ei reeffireissusta voi sanoa kuin AIVAN MIELETÖN KOKEMUS. (ja parasta mistä ollaan ikinä tässä maassa maksettu ;) )

Koko päivän vedessäpolskimisen jälkeen oli aika väsynyt mutta onnellinen fiilis :)

Ja sitten takaisin arkeen. Illalla kävimme vielä työnvälityksessä näyttämässä naamamme ja ilmoittamassa, että nyt ollaan valmiita jättämään tämä kaupunki. Mutta tietystikään sen jälkeen ei ole enään hyviä työtarjouksia tullut.

Ja tässä muutamia ammattilaisen ottamia kuvia reeffeiltä, koska meidän omat kuvaustaidot oli vähän heikot näissä olosuhteissa..:

Nemo!

Kilppari