Ei aussilassakaan aina kivaa ole..

Pahoittelut jo etukäteen töksähtävästä jutusta. Ottaa vaan vähän päähän kun mikään ei suju hyvin..

Kukaan ei varmaan usko, että me oikeasti täällä mitään töitä etitään. Kunhan valitetaan aikamme kuluksi. Mutta ei,  käydään kahdesti päivässä backareille töitä välittävässä toimistossa kysymässä tilannetta, sekä ollaan kierretty muita välitysfirmoja. Ravintoloihin meitä ei haluta, koska emme voi tehdä töitä kahta kuukautta pidempään. Ja nyt ollaan tultu siihen tulokseen ettei niihin hommiin halutakkaan, koska tässä kaupungissa ravintolasta ei isoa palkkaa tienata. Täällä ei paljon siniset silmät ja blonditukka meiningillä myydä mitään.

Varsinkaan viikonloppuisin ei töiden suhteen tapahdu mitään. Suurin ongelma tuntuu olevan meidän mahdollisuus työskennellä niin lyhyt aika. Muutaman kerran ollaan kirottu kun emme ottaneet viime viikolla vastaan roadhouse työtä, jossa edut olivat enemmän kuin kohdallaan. Mutta sitten muistelemme sukellusreissua ja tiedämme mikä oli parasta ikinä. Aivan sama vaikka rahaa meillä tuskin on edes elämiseen tällä hetkellä (wink wink sponsorisopimuksia odotellessa ;).

Kaikesta huolimatta totesimme lauantaina, että kerran sitä täällä vain ollaan ja valittamaan tänne ei ole tultu. Hetken mielijohteestä päätimme piristää itseämme ja teimme reissun sademetsään, Cape Tribulationille. Iltapäivällä lähdimme ajelemaan Cairnsista kohti pohjoista ja yöksi pysähdyimme Port Douglasiin, pieneen turistikaupunkiin, ja nautimme illasta ravintolassa herkutellen (ollaan oikeasti köyhiä).

Seuraavana päivänä matka jatkui vesisateiden ja auringonpaisteen saattelemana Cape Tribulationille. Alueelle mentiin lossilla ja kyseessä on miljoonia vuosia vanha suojeltu sademetsä. Mutta koska olemme Australiassa, alueella voi ajaa autolla lähes joka paikkaan ja sieltä löytyy hotellit,motellit ja ravintolat turisteille!

Sademetsän pienin ja luonnonmukaisin tie, ei asfalttia ja vain yksi kaista!

Daintree joki

Vietimme alueella vain päivän koska sää ei ollut kovin aurinkoinen. Teimme muutaman lyhyen kävelyn ja ihastelimme autioita rantoja. Aurinkoisella säällä rannoilla olisi voinut löhöillä useammankin päivän palmun alla.

Alue on kuuluisa krokotiileista ja erittäin harvinaisista Cassowarie linnuista (näyttävät vähän samalta kuin strutsit, mutta väriltään ovat paljon kauniinpia). Krokoja ei nähty ja jostain oppaasta luimmekin jälkikäteen, että suurin osa niistä sijaitsee yksityisillä alueilla, joihin pääsee pääsymaksua vastaan. Se siitä luonnonmukaisuudesta. Mutta kaksi cassowarieta nähtiin ja se pelasti meidän retken. Toista saatiin ihmetellä aika pitkäänkin tienposkessa, kun kaverilla ei ollut mitään kiirettä metsän uumeniin. Oltiin onnekkaita, kyseinen laji on erittäin harvinainen ja tärkeä sademetsille. Niitä löytyy koillis Australiasta vain 150kpl ja me näimme niistä kaksi. Lintu kuljettaa kasvien siemeniä, hedelmiä ja marjoja ympäri aluetta ja levittää kasvustoa, mikä on erittäin tärkeää alueelle. 

Cassowarie-lintu, paniikki iski ja kuvanlaatu on sen mukainen..

Krokotiilivaara

Kyseistä suojeltua aluetta on kehuttu täällä maasta taivaisiin ja kaikki jotka siellä ovat käyneet ovat sanoneet, että aivan mielettämät maisemat yms. Viime keväänä meille opetettiin, että aina kannattaa kysyä ihmiseltä joka jotain paikkaa suosittelee, että mitä hän on siellä tehnyt ja missä muualla hän on käynyt. Olisimme jättäneet tämän sademetsän rauhaan pakokaasuilta ja Sarin tiskivesiltä, jos olisimme taas muistaneet millaisia Australian ihmeellisyydet ovat. Valmiiksi rakennettuja turistikohteita, rakennettuine kävelypolkuineen ja piknikalueineen. Luonnonmukaisuudesta ei tietoakaan. Mutta ettei nyt liikaa mollata niin olihan siellä kaunista ja näimme kuinka sademetsät päättyy hiekkarannoille ja mereen. Ja näimme ne kuuluisat palmut aussilan rannalla. Mutta jos yhtään on aasiassa reissannut, niin kyseisen kohteen voi jättää väliin.

Kookospalmut!

Sademetsän "viidakkopolut"...

Yksi monista autiorannoista

Tämän reissun jälkeen tapahtui positiivinen käänne, josta lisää myöhemmin. Joskus siis kannattaa valittaa...

Tahtoo nähdä Nemon ja uida hain kanssa!

(Ollaan oltu laiskoja ja on noita teknisiäkin ongelmia ollut, joten tämä teksti tulee reilun viikon myöhässä).

Kuten edellisessäkin tekstissä jauhoimme, edelleen etsimme töitä. Cairnsin keskustassa toimii yksi työnvälitystoimisto backareille ja siellä ollaan muutamaan kertaan poikettu. Lisäksi olemme kiertäneet kaikki kaupunkin työnvälitystoimistot. Noh nyt on ollut tarjolla muutamakin paikka, outbackissä jotain roadhouse juttuja yms. Palkat ja muut edut ovat olleet hyviä, mutta lähtö olisi ollut saman tien. Mikä ei meille sopinut. Ootellaan mm. postia suomesta ja toiselta puolelta aussilaa. Ja ei me edes olla nähty täällä mitään, koska ajatuksena oli työskennellä kaupungissa ja viettää vapaapäivät nähtävyyksillä. Noh meille kuitenkin sanottiin, että muita töitä on paljon tarjolla, kunhan vain aikatauluumme sopii, ja olemme valmiita kaupungin jättämään.

Pitkästä aikaa saatiin ilouutisia ja samalla tajusimme, että viimeiset päivät Cairnsissa ovat käsillä. Joten laitoimme hösseliksi. Tunnin sisällä olimme ostaneet snorklausreissun Great Barrier Reefille ja mahdollisuus olisi myös ilmaiseen ohjattuun sukellukseen. Sari oli jo kauan haaveillut sukelluksesta  ja pääsisi nyt kokeilemaan sitä. Päiviä asia ei ollut koskaan juuri kiinnostanut ja korvavammaisena ajatuskin paineista ahdisti. Mutta reissun myynyt nainen hehkutti sukelluksen puolesta niin paljon, että Päivikin lupasi harkita asiaa.

Seuraavana aamuna tallustelimme satamaan, mukana edellisenä päivänä vuokraamamme vedenpitävä kamera, uimakamat ja pyyhkeet (ja käytiin me ostaa vähän evästäkin jos laivalla tarjottava perinteinen aussibarbeque ei maistuisi. Laiva oli katamaraanityyppinen ja tervetulopuheessa henkilökunta jo esitteli pahoinvointitabletit ja paperipussit. Nappasimme tabletit saman tien aamupalan yhteydessä, vaikka ei yleensä sellaisia ollakaan tarvittu. Haluttiin vain varmistaa, ettei päivä mene pilalle, ja eihän se mennytkään!

Menomatkalla täyttelimme terveyskyselyt, sukeltamaan halunneet saivat briiffin sukelluksen alkeista ja siitä kuinka sukellus ohjaajan kanssa tapahtuu käytännössä. Laiva keikutti mielettömästi ja valmennuksen loppuvaiheessa suurin osa keskittymisestä kului pahaa oloa vastaan taistellessa. Porukkaa poistui takakannelle tasaiseen tahtiin ja ikkunasta näimme kuinka paperipusseja vaihdettiin tasaiseen tahtiin. Mutta eiköhän meille kaikille jotain jäänyt mieleen koulutuksesta..

Matkaan kuului kahdessa eri paikassa snorklaamista, Hastings ja Saxon reeffillä, sekä 20 min. sukellusta. Ensimmäiseen paikkaan päästyämme tuntui kuin ikuisuus olisi kulunut ennen kuin pääsimme veteen. Reissussa oli paljon aasialaisia jotka eivät kaikki osaa kunnolla uida ja muutamalla oli suuri kynnys edes mennä veteen. Kun lopulta saimme räpylät kastettua ja snorklin naamalle iski meillekin pakokauhu! Kyllä, olemme snorklanneet ennenkin...mutta silti. Pään veden alle laittaminen oli uskomattoman vaikeaa saati hengittäminen snorkkelin kautta. Ahdisti ihan mielettömästi ja Päivi oli jossain vaiheessa jo palaamassa takaisin veneelle ja luovuttamassa koko touhussa. Uskomattominta oli kun ensimmäisen kerran katsoi veden alle, ei voinut tajuta kuinka kaunista siellä oli ja samaan aikaan koko homma ahdisti mielettömästi.

Sarppa valmiina snorklaamaan!

Sitten mennään

Noh lopulta selvisimme paniikista voittajina ja matka korallien ihmeelliseen maailmaan alkoi. Yksittäisiä kaloja sekä pieniä ja isoja kalaparvia vilisi kaikissa sateenkaaren väreissä pinnan alla. Ja korallit, mielettömiä. Vaikea edes yrittää kuvailla sanoin, sitä kaikkea mitä näki. Niin paljon elämää pienellä alueella ja mitä kauemmin yhtä aluetta jaksoi seurata sitä enemmän siellä huomasi elämää. Useat kalat piileskelevät korallien seassa. Yritimme räpsiä kuvia jatkuvalla tahdilla, mutta kamera ensinnäkin oli aivan liian hidas, ja kun kohde liikkuu ja itse liikkui virtojen kuljettaessa väärään suuntaan, ei homma ollut helppoa. 

Parin tunnin snorklailun jälkeen tajusimme, että suurin osa muista matkaajista oli poistunut takaisin laivaan. Ja mikäpä muu syynä kuin lounasaika. Meillä oli vielä sukellus kokeilematta joten emme uskaltaneet syödä paljoa ja Saria myös jännitti..  Lounaan jälkeen siirryimme toiselle reeffille ja oli meidän aika pukea sukelluskamat päälle ja päästä oikeasti mukaan vedenalaiseen elämään.

Pul pul pul...vain kuului kun vajosimmme pinnan alle. Ensin laskeuduimme kahteen metriin veneen alla olevia telineitä pitkin. Ohjaaja tarkisti jokaisen kanssa henkilökohtaisesti, että hengittäminen, maskin tyhjennys ja "suukapulan" pois otto ja takaisin laitto onnistuivat veden alla. Päivillä kaikki meni hyvin ja tuntui, että muita piti odottaa pitkään. Ajan kuluksi räpsin kuvia ympärillä pyörivistä kaloista ja paatin moottoreista. Ryhmässämme oli meidän lisäksi kaksi aasialaista vatipäätä jos rumasti saa sanoa. Kaverit eivät tuntuneet edes tajuavan englantia ja ohjaajalla meni heidän kanssaan kaikkeen tuplasti aikaa. Sari tuskaili alkuun hengittämisen kanssa, kunnes uskalsi mennä tarpeeksi syvälle telineitä pitkin ja pelko hävisi. Ja lopulta kaikki olivat selvinneet kahteen metriin ja reissu pääsi käyntiin. Menimme käsikynkkää letkassa open ohjatessa hommaa letkan keskellä.Sari roikkui oppaan kädessä, kaikkien potkiessa häntä räpylöillä jalkoihin ja jotenkin ihmeellisesti aasialaiset eksyivät vielä uimaan Sarin päälle vaikka homman piti sujua rivimuodostelmassa. Päivi roikkui yhdellä kädellä Sarissa, toisessa kädessä kamera millä yritti räpsiä kuvia minkä kerkesi ja samaan aikaan korviin sattui kun ei ehtinyt  vapauttaa paineita. Huh mitä säätöä ja lisäksi tuntui ettei ryhmämme liikkunut ollenkaan. Pian ohjaaja veikin meidät takaisin pinnalle ja sanoi ettei tästä tule mitään jos hän ei saa päättää mihin mennään. Aasialaiset olivat uiskennelleet minne sattui ja pistäneet hanttiin kun oli ollut tarkoitus mennä kohti pohjaa eikä pintaa. Pienen valistuspuheen jälkeen otettiin homma uusiksi ja me vähän toivottiin, että aasialaiset olisi pistetty takaisin laivaan. ;) 

Lopultakin pääsimme sukeltamaan. Ja se oli mieletöntä. Näimme ja pääsimme jopa koskettamaan valtavaa tuhansia vuosia vanhaa Clam simpukkaa. Haita ei nähty, eikä kilppareita, saati pienen pientä Nemo-kalaa, mutta kaikkea muuta senkin edestä. Yksi kanadalainen poika sanoi laivalla aika hyvin: "snorklatessa sä kattelet kaikkea sitä hienoa ulkopuolisena, mutta sukeltaessa tuntuu kuin sä olisit osa sitä kaikkea." Sukellus oli hienoin kokemus ikinä tähän astisessa elämässä. Ja Sari jo suunnittelee uutta harrastusta: lomasukellusta! Saa nähdä missä joululoma sillä tytöllä kuluu.. Päivikin tahtoisi, mutta vaikkei kokemus kovin kivulias ollutkaan, niin korvat kyllä muistivat vielä seuraavina päivänä missä oli käyty.

Clam

Päden potkurikuvia muita odotellessa

Sukellus!

Sukelluksen jälkeen lilluimme vielä snorkkeleilla meressä ja pois tulimme vasta kun käsky kävi ja matka kohti Cairnsin satamaa alkoi. Paluumatkalla nautittiin hedelmiä, keksejä, juustoja ja saatiin lasit viiniäkin. Matka kului mukavasti laivakokin laulellessa ja soitellessa kitaraa. Samalla vaihdettiin muiden kanssa kokemuksia ja ihasteltiin ottamiamme kuvia. (jälkikäteen koneelta katottuna ne ei enään olleetkaan niin hienoja:D)

Muuta ei reeffireissusta voi sanoa kuin AIVAN MIELETÖN KOKEMUS. (ja parasta mistä ollaan ikinä tässä maassa maksettu ;) )

Koko päivän vedessäpolskimisen jälkeen oli aika väsynyt mutta onnellinen fiilis :)

Ja sitten takaisin arkeen. Illalla kävimme vielä työnvälityksessä näyttämässä naamamme ja ilmoittamassa, että nyt ollaan valmiita jättämään tämä kaupunki. Mutta tietystikään sen jälkeen ei ole enään hyviä työtarjouksia tullut.

Ja tässä muutamia ammattilaisen ottamia kuvia reeffeiltä, koska meidän omat kuvaustaidot oli vähän heikot näissä olosuhteissa..:

Nemo!

Kilppari

I want to be a millionaire (vihdoin kuvien kanssa)

No niin, takana on nyt parituhatta kilometriä ajelua ja olemme päässeet perille Cairnsiin, koilliseen Australiaan. Lämmintä on jatkuvasti +32 ja kun aurinko paistaa, se paistaa todella kuumasti. Ilmasto on trooppinen, luonto on todella vehreää ja kaunista. Sadekausi on pikkuhiljaa alkamassan josta kertoo se, että tällä viikolla on satanut jo neljä päivää lähes taukoamatta ja loppua ei ole tiedossa. Paikallisilta tosin olemme kuulleet, että tänä vuonna ei ole ollutkaan kunnollista kuivaa kautta..

Viimeksi mainittiin jotain edessä olevasta surffauksesta ja nyt se on sitten tehty! Sunshine Coastilla, tarkemmin Coolum Beachilla, päästiin vihdoin viimein veteen lautojen kanssa. Otimme parin tunnin surffikurssin paikallisesta surffkoulusta, vaikka tiesimmekin seuraavan surffausmahdollisuuden olevankin vasta kuukausien kuluttua. Ja se oli niiiiiiiiin siiiiistiiii!!!!!!!! Rankkaa mutta hauskaa. Meitä oli 3 surffaajaa per ryhmä ja vuorotellen päästiin opettelemaan surffitekniikoita, ensin rannalla kuivaharjoitteluna ja sitten samat jutut meressä.  Ainakin tuli kaikki röörit puhdistettua suolavedellä ja yläkroppassa tuntui seuraavana päivänä. Molemmat päästiin pystyyn laudan päällä, vielä pitäisi vähän hioa laudan päälle hyppäämistä ja ei muuta kuin aalloilla ratsastamaan. :D

Noosa

Saatiin jotain ihme energiaa surffauksesta ja käytiin vielä samana päivänä pienellä haikkausreissulla Noosan kansallispuistossa. Ihailtiin mielettömiä maisemia ja yritettiin bongailla valaita, joita alueella oli muutama tunti aikaisemmin nähty. Valaiden sijaan näimmekin ensimmäisen villin koalan puunoksalla nukkumassa.

Päivi keskellä sokeriruokopeltoa

Cairns on 122 000 asukkaan kotikaupunki + tuhansien turistien lomakohde.Täällä on vaikka minkälaista tekemistä. Valniita reissuja järjestetään maailman suurimmalle valliriutalle Great Barrier Reefille sekä sukeltamaan että snorklailemaan, purjehdusta lähisaarille, sademetsäretkiä yms. Vaikka kaupunki sijaitsee meren rannalla, ei täällä ole ollenkaan tavallista uimarantaa vaan merenrantaan keskelle puistoa on rakennettu valtavan kokoinen laguuni. Siellä voi aurinkoisen päivän viettää uiden, grillaten useilla ilmaisilla grillialueilla tai varjossa palmun alla istuen. Ja kaiken kruunaa isot peseytymistilat ja kuumat suihkut, jotka ovat meille backareille harvinaista herkkua.

Kaupunki on muutenkin hyvin aktiivinen. Joka viikko tuntuu olevan erilaisia tapahtumia ja konsertteja. Lisäksi ainakin tämän syksyn vakiona ovat iltaisin olevat turistimarkkinat, viikonlopun rantabulevardin myyjäiset ja päivittäiset ilmaiset ryhmäliikuntatunnit puistossa ja laguunilla. Sari jo kävikin testaamassa vesiaerobickin. Joten tekemisen puutetta ei pitäisi tulla. Niin ja tietysti paljon kahviloita, ravintoloita ja ostosmahdollisuuksia. Useana päivänä olemmekin vaihtaneet omat kokkaukset ravintolan antimiin.

Lagoon

Me ollaan nyt siis yritetty pääasiassa keskittyä vain töiden etsimiseen, mutta helppoa se ei ole ollut. Huomenna tulee 2 viikkoa täyteen tässä kaupungissa ja saldona on Päiville yksi vuoro italialaisessa ravintolassa. Täällä ravintolat haluavat testata työntekijänsä käytännön hommissa ennen kuin palkkaavat ketään. Olemmekin siis käyneet eri ravintoloissa tekemässä ilmaiseksi töitä muutaman tunnin verran ja siltikään pomot eivät ole osanneet sanoa paljonko töitä olisi tarjolla. Meille on 2 eri ravintolaa luvannut varmasti töitä ja ovat luvanneet soittaa työvuorot, mutta eipä ole puhelin soinut. Hiukan on ollut turhauttavaa kun mitään varmaa ei ole vieläkään tiedossa. Tähän asti olemme oppineet, että aktiivisella ovelta ovelle kävelyllä on vuorokaudessa saanut töitä ja joskus on puhelinsoittokin riittänyt.

Kävimme myös jakamassa cv:mme läheiseen pikkukaupunkiin, mutta onneksemme emme sieltä olekaan mitään tarjouksia saaneet. Kylässä ei olisi ollut mitään tekemistä, ellei vapaa aikaa halua viettää ravintolassa tai kahvilassa.

Cairns on täynnä lepakoita, joita suojellaan. Täällä on jopa lepakkosairaala orvoille ja vammautuneille lepakoille.

Maksettiin autovero seuraavalle vuodelle ja saatiin taas huomata, että meitä tai autoamme ei tuntunut löytyvän Western Australian rekisteristä millään. Lopulta virkailija löysi tietomme vanhalla Perthin hostellin osoitteella, jossa asuimme viime talvena maahan saavuttuamme. Totesimme, ettei meiltä ainakaan voi parkkisakkoja taikka muita autoon liittyviä maksuja karhuta kun ei meitä mistään löydykkään :) Ja sen jälkeen automme onkin seissyt milloin missäkin, ja tietysti maksullisilla alueilla. Ja jotain Australiasta kertoo myös se, että parkkipirkko oli yhtenä päivänä käynyt autollamme. Parkkisakkojen sijaan oltiin saatu vain varoitus ja tunti valmiiksi maksettua parkkiaikaa!

Yhtenä iltana nähtiin vanha kaverimme Alice Springsistä. Oli hauskaa vaihtaa kuulumisia, koska meille kaikille oli tapahtunut sen jälkeen niin paljon. Lisäksi saimme Jeremyltä hyviä vinkkejä reissullemme ja ehkä jopa pääsemme hänen kavereiden kanssa myöhemmin syksyllä valloittamaan Australian pohjoisimman kärjen, Cape Yorkin, jossa ei ole teitä vaan matka taittuu nelivedoilla halki sademetsien ja paratiisirantojen. Matkaa suunnittelevassa ryhmässä on erittäin kokeneita outback-reissaajia ja autojen varustelutaso on sitä luokkaa, että kaikesta pitäisi selvitä. Täytyy toivoa, että matkasuunnitelmat onnistuu ja pääsemme mukaan. Mutta ennen sitä pääasiana on työt.

PS. Kiitos Hannele kortista jonka lähetit ennen lähtöämme. Se oli loistava!