Haba haba kasvaa.

22.11

Treenikausi avattu (täällähän on kesä vasta tulossa). Sisältää vähintään kuutena päivänä viikossa n.7h päivässä kestävän harjoituksen, pääasiassa käsiin ja selkään kohdistettua treenausta. Kyykkyäkin on sen verran tehty, että Päiviltä on jo sortsit revenny. Puolen tunnin välein 10 min. palauttelu ja nesteytys. Kolme viikkoa takana, lihakset alkaa löytyä ja enään pitäisi tuo ruokavalio tarkistaa...solarium tulee kaupan päälle.

Ollaan vaihdettu potut ja banaanit vesimelonifarmiin. Sari ei koskaan saanut tarpeeksi työtunteja edelliseltä farmilta, suurista joka viikkoisista lupauksista huolimatta, ja irtisanoi itsensä työnvälittäjälle, joka ei edes uskonut asiaa. Kahden päivän puhelimessa istumisen jälkeen löytyi molemmille paikka vesimelonifarmilta pohjois Queenslandista läheltä Cooktownia. Täällä asutaan jälleen kerran keskellä ei mitään, (ruokakauppaan yli 100km). Rupeaa varmaan olemaan jo kohtalo. :)

Aamulla heräillään viidenaikaan roadhousen pihalta muiden backareiden kanssa ja ajellaan enemmän ja vähemmän jonossa 40 km päässä sijaitsevalle farmille. Päivät vietämme pellolla auringonpaahteessa (varjossa reilusti yli 30 astetta) ja sadekauden lähestyessä ollaan muutaman kerran saatu kunnon kuurokin päällemme. Maaperä on niin hienoa punaista multaa, että lyhytkin sadekuuro saa koneet uppoamaan maahan. Eli olemme sään armoilla ja töitä tehdään vain kun on kuivaa. Ja sitten itse työstä: pojat keräävät pellolta meloneja, jotka painavat keskimäärin 12 kiloa. Joka päivä löytyy myös n. 17 kiloisia jättiläisiä. Melonit asetellaan hihnalle, joka kuljettaa ne traktorin perässä kulkevaan pakkaustraileriin. Trailerissa kaksi poikaa testaa melonien kunnon. Huonot heitetään takaisin peltoon ja hyvät heitellään meille. Ja me sitten pakataan ne siististi  pahvilaatikoihin. Päivässä tulee pakattua vähintään 20 000 kg melonia per tyttö! Kroppa kiittää ja kumartaa, muuta ei voi sanoa. Ja perinteiset duunarin rusketusraidat on hankittu sukista, sortseista ja t-paidasta. Kyllä on kiva mennä rannalle bikineissä tämän jälkeen.

Meitä on täällä noin 30 reissaria töissä. Porukka vaihtuu tiheään tahtiin. Ensinnäkin työ on jo niin rankkaa ettei kaikki kestä tätä. Meilläkin meni ensimmäinen viikko nukkuessa ja kipeitä lihaksia palautellessa. Mutta siitä on nyt selvitty ja iltaisin jaksaa jo tehdä muutakin kuin valittaa kipuja ja maata sängyssä. Paitsi ettei täällä kyllä mitään tekemistä ole. Päivän kohokohtana on käydä töiden jälkeen matkanvarrella sijaitsevassa kahvilassa ostamassa jätskiä tai jotain muuta raikasta ja kylmää. Pienenä luksuksena arkeen yhdet virolaiset näyttivät meille luonnonmukaisen span jossa voi virkistäytyä töiden jälkeen. Leirimme vieressä on lähes kuiva joki, jossa paikoitellen on lammikoita joissa mahtuu juuri makaamaan pinnan alla ja kroppa rentoutuu. Jalat voi kuoria hiekkapohjassa ja kun ottaa oman kylmän oluen mukaan ei edes tarvitse allasbaaria. Perjantaisin roadhouse järjestää grillijuhlat, jossa saa kymmenellä dollarilla (n.7€) mielettömän hyvää ruokaa ja paljon! Paikalle tulee paljon paikallisia ja meikäläisiä. Illan päätteksi pelataan Jolly Joker- arpajaispeliä, jonka potti (n. 3500 $) ja voittomahdollisuudet kasvavat viikko viikolta. Siinä viikon kohokohdat.

Ja täällä keskellä ei mitään vietti Sari synttäritkin. Wuhuu kyllä oli bileeeet! Päivä paiskittiin hommia helteessä ennemmän ja vähemmän patti otsassa. Töiden jälkeen lilluttiin spassa ja illan kohokohtana oli syöminen roadhousessa. Ei tarvinnut itse kokata vaan saatiin taivaallisen hyvää ozzy-burgeria ja maukas fish&chips ateria höysteineen. Ainakin jäi synttärit mieleen. Kiitos kaikille onnittelijoille.

Meillä on nyt ollut kaksi kertaa vapaapäivä. Mitäpä tehdään keskellä ei mitään? juodaan kylmää olutta ja goonia (laatikkoviiniä). Nukkuminen ei onnistu seitsemän jälkeen aamulla, auringon porottaessa kuumasti taivaalla. Ja siis tässä taas hyvä esimerkki kuinka mittasuhteet ovat täällä aivan eri kuin kotisuomessa: alueella on paljon jokia, mutta tasan yksi jossa ei ole krokotiileja ja jossa pystyy uimaan. Noh sinne pitää päästä vapaapäivänä uimaan ja tasoittelemaan julmia rusketusraitoja. Matkaakin on vain vaivaiset 80km!

Luonto alueella on valtavan kaunista. Vuoristojonoja on joka puolella silmänkantamattomiin ja täällä on myös metsää, mikä on aika harvinaista australiassa. Alue lasketaan jo tropiikiksi, ja ilmasto on sen mukainen. Sadekausi on lähestymässä ja ollaan päästy näkemään mitä se on. Vaikka aurinko paistaa, voi salamat lyödä vuoristossa pitkin päivää. Illan pimetessä salamat ovat mahtavan näköisiä monissa eri muodoissa punaisen, keltaisen ja lilan eri sävyissä. Eräänä iltana ei maltettu mennä edes nukkumaan, maattiin vain sängyssä ja ihasteltiin valoshowta. Yöllä sitten heräiltiin useaan otteeseen myrskyn pauhatessa ympärillämme. Sadepilvet kiertelevät alueella päivittäin. Vuoristot ja tuulet muuttavat niiden suntaa koko ajan ja koskaan ei tiedä tuleeko vettä niskaan viiden minuutin vai viiden tunnin kuluttua. Ja kun sataa, sataa lyhyessä ajassa paljon ja meillä on vapaa päivä. :) (farmari on valinnut viljelysalueen tarkoin, ympärillä olevat vuoristot blokkaavat myrskyt pois ja vaikka joka puolella sataa jostain ihmeen syystä pellolla on useimmiten hyvä sää). Emme ole vielä kertaakaan saaneet kokonaista päivää vapaata sateen takia, muutamana aamuna on voitu nukkua pari tuntia myöhempään pellon kuivumista odotellessa. Näiden viikkojen aikana on lähijokemme vesimäärä moninkertaistunut sateen myötä ja alue on vihertynyt entisestään. Voi vain kuvitella kuinka vehreää täällä on kolmen kuukauden kuluttua kun sadekausi on ohi.

Ja hei sitten autouutisia pitkästä aikaa!! He hee renkaat ovat tällä kertaa olleet kovilla..eräänä päivänä yksi meidän kaveri huomasi, että taitaa tytöillä olla pikkuisen huonossa hapessa yksi rengas. Noh ei muuta kuin vaihtamaan, ettei vaan satu mitään tien päällä. Työmatka on pitkä ja mutkikas läpi vuoriston, ja tie on täynnä vapaana kulkevaa karjaa. Muutama päivä renkaan vaihdon jälkeen palattiin töistä kotiin ja toinen rengas räjähti, kirjaimellisesti. Onneksi oltiin juuri parkkeerattu auto leiriin. Ei paljon ajella autolla jossa on vain kolme rengasta ja lähimpään kaupunkiin on se reilut 100 km. Töihin saatiin kyyti kaverilta ja myöhemmin saatiin toisilta tytöiltä rengas lainaan, että päästiin tuhlaamaan palkkarahat uuden karheisiin renkaisiin. Jotain hyvääkin autolle kuuluu, saatiin yhdeltä reissarilta kattotelineet. Nyt voidaan ostaa surffit ja lisää tavaraa, kun on säilytystilaa! :)

Ma 29.11

Vaikka mitä on taas tapahtunut vajaassa viikossa. Melonihommien piti jatkua vielä muutaman viikon, näin meille sanottiin, mutta toisin kävi ja pomo heitti meidät kaikki pihalle viime viikolla. Voi sitä riemua, ei enää koskaan vesimeloneja! Oltiin kaikki niin täynnä sitä hommaa, eikä motivaatiosta ollut tietoakaan. Samalla kuitenkin otti päähän, kuinka asia oli meiltä salattu, ja meille oli luvattu hommia pidemmäksi aikaa. Tapahtuneen kunniaksi istuimme kaikki jo aamu kymmeneltä paikallisessa pubissa juhlimassa kauden päättäjäisiä ja suunniteltiin illaksi suuria juhlia. Ja sellaiset niistä tulikin! Poppi soi ja viini virtasi keskellä erämaata. Pimeän tultua sytytettiin nuotio ja poltettiin likaisia työvaatteita. Me Sarin kanssa emme uhranneet kuin sukat, koska meidän on tarkoitus vielä tehdä hommia muualla. Mutta kivaa oli ja samalla hieman haikeaa, kun porukka hajoaa ja kaikkia ei tulla näkemään enään koskaan.

Seuraavana päivänä starttasimme automme (kutsumme sitä nykyään beachouseksi) kohti lähintä kaupunkia, josta yritimme löytää farmihommia tuloksetta. Päätimme ajella läpi kaikki lähialueen viljelyskylät, kiertää työnvälitystoimistot, hostellit (he yleensä diilaavat backareita töihin), ajella läpi farmeja ja informaatiokeskukset tietävät myös aikapaljon alueiden työtilanteista. Emme löytäneet ennen viikonloppua mitään joten seuraava viikko jatkuisi samaan malliin.

Viikonlopuksi olimme varanneet Cairnsin hulppeimman hostellin kahdeksan brittiläisen, kahden hollantilaisen ja yhden saksalaisen kanssa. Sekalainen seurakuntamme riehui siellä yhden vuorokauden ja nautti kaupunkin vilinästä. Shoppailtiin, syötiin ulkona ja juhlittiin. Meille riitti yksi yö hostellissa (todettiin, että aivan kuin olisi ruotsinristeilyllä käynyt) ja siirryimme seuraavaksi yöksi auto majoitukseen. Oli kivaa ja kallista. Hauska viettää aikaa farmilla likaisina kulkeneiden ihmisten kanssa ja huomata, kuinka meistä kaikista kuoriutui taas kaupunkilaisia. Paitsi kun kahdeksan tyttöä lähtee kahvittelemaan, voiko olla todellista että me puhutaan vain autoista!

Sunnuntaina starttasimme taas automme, tavoitteena löytää uusia töitä pikaisesti.  Maanantai istuttiin puhelimessa, sekä kierrettiin kahden kaupungin hostellit ja työnvälitystoimistot. Lopputulos: meillä on työpaikka banaanifarmilla!

Vaikka ollaankin takaisin sivistyksessä ja netti toimii ei kuvien lataaminen onnistu. :(