Tuholaisen jäljillä

6.2.2011

Tasmania. Kaunis, se kertoo kaiken saaresta.

Kuin olisi kotona käynyt, kuvailee myös saarta osuvasti. Pieneen alueeseen mahtuu meidän Lappi, Vaara-Suomen jylhät maisemat, lännen viljelysalueet (täällä lähinnä viinitiloja), Järvi-Suomi ja rannikon sympaattiset pikkukaupungit. Harmittaa kun varasimme aikaa tänne vain viikon, täällä olisi helposti kulunut jopa kuukausi. Mutta pääasia on, että tultiin.

Saaren kauneudesta voisi jauhaa vaikka kuinka kauan, mutta yritän kertoa jotain muutakin. Päivät on aikataulutettu hyvin tiiviiksi, jotta pystyisimme näkemään mahdollisimman paljon. Lounastauot ja yöt yritämme viettää silmiä hivelevissä maisemissa, jotta ehtisimme nauttimaan mahdollisimman paljon luonnosta.

Ja koska aikataulumme on tiukka aloitimme elämyksien keräämisen heti ensimmäisenä iltana laivasta poistuessamme. Ajoimme muutaman kilometrin päässä olevalle pingviinirannalle ja katsoimme kun pikkupingviinit ja niiden vanhemmat saapuivat kotiin päivän uintireissultaan ja vanhemmat syöttivät poikasia hankitulla saaliillaan. Ne oli niiiiiiiiiiin suloisia. Seuraavana päivänä vierailimme kaupungissa nimeltä Pingviini ja herkuttelimme vähän kahvilassa, josta löytyi aivan liikaa valikoimaa. Kaupungin kaikki roskikset oli koristeltu pingviineillä ja keskellä keskustaa komeili kolme metriä korkea pingviini, jota mekin käytiin vähän halimassa.

Saaren länsiosan ilma on yksi maailman puhtaimmista. Se kulkeutuu saarelle Antarktikselta asti ja rantaan lyövät aallot tulevat Argentiinasta saakka. Länsirannikolla on paikka, jota kutsutaan luonnollisesti maailman reunaksi. 20 000km päässä vastarannalla on Etelä-Amerikka.

Ja jos tähän asti olemme haaveilleet nelivedosta, nyt me tarvittaisiin sellainen oikeasti. Suurin osa teistä on enemmän ja vähemmän hyvässä kunnossa olevia sorateitä ja eihän meidän expressillä paljoa kaasutella, hyvä kun jouset tavallisen maantieajon kestää. Mutta kun nelivetoa ei ole, saa beach house luvan kestää. Pisin urakka oli, kun ajoimme reilut 100km, ja aikaa hommaan kului lähes koko päivä! Vuoristoteitä ylos ja alas, maisemat ja kasvillisuus vyöhykkeet vaihtuivat ja me saimme laaja-alaisen katsauksen mitä kaikkea saarella kasvaa. Vuoristossa pilvet olivat todella alhaalla ja välillä oli hankalaa nähdä eteenpäin. Pienessä tihkusateessa tiet myös muuttuivat yllättävän liukkaiksi ja serpenttiiniteiden alas ajaminen oli aikamoista laskettelua. Matkalla näimme täydellisiä joulukuusimetsiä ja paljon istututusmetsiä (täällä kasvaa 20:ssa vuodessa mänty, jonka kasvattamiseen suomessa kuluu 80 vuotta). Sademetsässä kävimme patikoimassa ja ihastelemassa vesiputousta ja muutaman kymmenen kilometrin ajelun jälkeen kiipesimme vuoristossa, jonka korkeimmalla huipulla on talvella lunta!

Länsirannikosta selviydyttyämme suuntasimme auton nokan kohti itää ja löysimme paratiisin ja toisen ja kolmannenkin. Niin mielettömiä paikkoja, ettei koskaan olisi kuviteltu sellaisia olevankaan täällä päin maapalloa. Juu kaikki aina kertoo lomista valkoisella hiekkarannalla ja sitten uidaan turkoosissa vedessä. Mutta me eksyttiin kilometrejä pitkälle hiekkadyynirannalle, jossa hiekka oli oikeasti kuin LUNTA! Ja se ei ollut kylmää, ihan paljan jaloin tepsuteltiin.Tepa otti hiekkaa pussiin ja voi näyttää sitä kaikille, jotka luulee meidän kuvia photoshopatuiksi. Ja siellä oli myös jäniksen jäljet, aivan kuin ne ovat lumessakin. Ja kyllä, vesi oli turkoosiakin turkoosimpaa.

Eikä päivääkään ilman jotain auto-ongelmia.. Ajelimme eräälle kuvankauniille lahdelle nauttimaan lounasta. Juuri kun olimme löytäneet hyvän spotin parkkeerata ja nauttia lounasta turkoosin lahden rannalla, valtavien pelikaanien uidessa muutaman metrin läheisyydessä, niin hupsistakeikkaa, auto jumahti pehmeään hiekkaan. Ei muuta kuin kaivamaan rengasta ylös. Hetken urakoinnin jälkeen totesimme, ettei auto kuopasta nouse omin avuin kaikista puualustoista huolimatta. Onneksemme paikalle saapui kaksi tyttöä nelivedon ja täydellisen retkitrailerin kanssa! Tytöt auttoivat meitä ja vetivät beach housen ylös kuopasta kovalle maalle. Kyllä oli siistii, vaikka apua tarvittiinkin, ettei jouduttu sitä perinteiseen tapaan miehiltä pyytämään.

Kunnon vaellusurakan teimme, kun kiipesimme eräälle vuorelle ihmettelemään maailman kuulua Vineglass Bayta, täydellisen pyöreää merenlahtea. Sitten kipitimme 600 porrasta vuoren toista reunaa alas lahden rannalle ja samaa reittiä takaisin. Maisemat olivat hienot ja päivän kruunasi rohkea pikku kenguru, joka tuli meidän luokse ruuan toivossa ja antoi silittää itseään. Hiukan oli väsynyttä porukkaa reissun jälkeen, mutta oli se sen arvoistakin. Ja askelmittarikin näytti positiivista lukemaa. ;)

Kaupungin sivistyksestä on nautittu sen verran, että poikkesimme Tasmanian pääkaupungissa Hobartissa kuuluisilla markkinoilla, joissa myytävänä oli paikallisia herkkuja, hedelmiä, marjoja, käsitöitä ja muuta matkamuistotavaraa. Kaupungissa viihdyimme vajaan päivän ja sitten palattiin takaisin puskaan. Minä varsinkin halusin päästä nukkumaan jonkun kauniin järven rannalle, koska aikamme Tasmaniassa alkaa olla lopussa. :(

Ja tässä pientä listaa eläinten bongauksesta:

Perus kenguruita plus yksi kenguru rannalla, joka antoi Sarille pusun!
Emuja.
Pingviinejä.
Wombatti matkalla kotikuoppaan, joka oli tien vieressä.
Kookaburra, josta ei kylläkään ehditty ottaa kuvaa kun Tepa huusi niin lujaa, että se lensi karkuun. :D
Valtavan kokoinen pelikaani uiskenteli turkoosissa laguunissa.
Marsupilami, tai joku vastaava, tuli vierailemaan leiriimme eräänä iltana kun istuimme nuotiolla. Kuka lie pelästyi enemmän, pikkuinen karvainen otus, joka tuli etsimään ruokaa vai tytöt, jotka bongasivat muutaman metrin päässä kiiluvat silmät. Loppuilta kuluikin tähystyspuuhissa kun pikkukaveri yritti monta kertaa lähestyä leiriämme ja me yritimme valokuvata sitä.
Delfiinejä uiskenteli eräässä merenrannassa kolme kappaletta ja yksi surffaili aallolla.
Mustia joutsenia.
Lampaita keskellä tietä ja paimensin ne kotiin. Suurena haaveena tässä maassa on ollut paimentaa lampaita hevosilla, mutta onnistuihan se näin meidän pakullakin.
Kanatkin oli karanneet kotoa keskelle tietä.
Kaneja vilisee täällä samaan tapaan kuin Helsingin keskuspuistossa.

Ja kaikki nämä siis villeinä, penniäkään emme ole maksaneet mistään eläinpuistoista.


PS.
Kuinka monta blondia tarvitaan avaamaan vessan ovi?
- kaksi käy potkimassa ovea ja kolmas avaa sen.