This this is our life! Jee jee

Kiirettä pitää kun tytöt on lomalla. Seuraavassa lyhyt kooste helmi-maaliskuusta...

Tasmanian jälkeen palasimme takaisin Melbourneen, täytimme auton ruokavarastot ja pitihän sitä vähän itsellekin tuliaisia taas ostella.
Seuraava etappi Australian valloituksesta saattoi sen jälkeen alkaa. Se niin kuuluisa ja ihmeellinen Great Ocean Road. Kaksi päivää siihen meni. Ajelimme rantatietä ja ihastelimme maisemia, bongailtiin kymmeniä koalia matkan varrelta ja räpsittiin turistikuvat 12 apostolista (tuulen ja meren muokkaamia kivipatsaita), joista enään 6 oli jäljellä. Oli ihan nättii, mutta juu liikaa turistibusseja meille..

GOR:lta siirryimme sisämaahan  ihmettelemään kuuluisaa Blue Lakea, Mt Gambierissa. Järvi oli oikeasti luonnottaman sininen, taivaskin jäi kakkoseksi sen rinnalla. Olisi ollut kiva pulahtaa sinne uimaan, mutta se on kiellettyä. Järvestä tuli kaupungin juomavesi (mikä oli kylläkin kirkasta, hah ha olipas huono vitsi..) Sisämaan vierailu jäi hyvin lyhyeksi, illaksi oli taas päästävä meren äärelle. (En muista koska oltaisiin nukuttu paikassa, jossa ei olisi ollut merta lähellä). Päädyimme pieneen surffikylään Robeen, jossa vietimme seuraavat päivät ylläri pylläri surffaten..tai siis opeteltiin. Oli niin siistii. Ja niin hyvät kelit. Paljoa ei rannalla ehditty makoilla, kun aallot vei mennessään ja jokainen tämän reissun tyttö oli koukuttunut lajiin. Haikeana vaan pitää todeta, että viikot vähenee ja pian ollaan kaukana näistä mielettömistä rannoista. :(

Roben jälkeen palasimme vuoden reissussa olon jälkeen takaisin Australian kotiimme, Salt Creekiin. Voih, se oli niin hassua. Tuli niin kotoisa olo heti kun sinne mentiin ja oli hassua nähdä jotain ihan vieraita tyttöjä siellä töissä, nukkumassa meidän huoneessa jne. Mutta vaikka työntekijät oli uusia, ei  meidän bosse ollut mihinkään muuttunut, antoi vaan paljon paljon vähemmän hommia meille ja hurjasti vapaa-aikaa. :) Viikko meidän piti Salt Creekissa viettää, mutta sepä venyi kahdeksi. Adam tarvitsi vähän vapaata ja pyysi, että jos voitaisiin autella tyttöjä kiireen keskellä. Ja sehän meille passasi. Joka päivä saatiin vatsat täyteen hyvää ruokaa ja aina, kun talon isännältä löytyi aikaa, se kuskasi meitä vaikka minne. Käytiiin metsästämässä kenguru, kettuja ja villikissa, bongailtiin peuroja, kalastettiin, kruisailtiin autolla rannoilla, hiekkadyyneillä, järvessä ja vaikka missä. Oltiin myös Adamin mukana rannalla auttamassa kaivamaan ylös turistien neliveto, joka oli jäänyt jumiin rantahiekkaan ja melkein huuhtoutunut mereen. Yhtenä päivänä kuskattiin myös lounasta palomiehille, jotka olivat pelastamassa kaatunutta eläinkuljetusrekkaa. 

Ja kaiken muun hauskan lisäksi vihdoin se tapahtui, Adam lähti meidän kanssa surffaamaan. Tai siis se entinen maailmaakiertänyt surffiammattilainen vei meidät surffaamaan ja opetti kaikki kikka kuutoset ja muut ja nyt me ollaan tosi hyvii! Sponssisopimuksia tässä valitaan. ;)
Oikeasti alkeisiinhan se keskittyi, kovasti tsemppas ja neuvo meitä pystyynnousemisessa ja edelleen aikamoista räpiköimistähän se oli..he hee. Mutta oli kivaa. Viileän surffipäivän kruunasi hotellin lämpimät poreet ja uima-allas, luksusta backbackerin elämään..

Kaikkea sattui ja tapahtui pienessä 15 hengen kylässä ja taas muistui mieleen, ettei paikan tarvitse olla suuren suuri ja täynnä ihmisiä jotta on kivaa ja monenlaista tekemistä. Kyllä se onnistuu korvessakin ja yhtä paljon actionia ei meidän normaaliin kahdenviikon reissuunkaan ole aina mahtunut.

Vihdoin ja viimein kun saimme itsemme raahattua pois Salt Creekistä, suuntasimme auton pikaiselle reissulle Adelaideen. Aikaa kaksi päivää ja shoppailemaan piti taas päästä. Hyvin siinä onnistuttiin ja mulle ja Sarille kolmas kerta Adelaidessa olikin jo ihan tarpeeksi. Adelaiden jälkeen oli vuorossa vajaan viikon reissu Kengurusaarelle. Suunnittelimme alkuun, että olisimme ottaneet valmiin pakettimatkan muiden backareiden kanssa, mutta Adam kengurusaaren useisiin kertoihin kolunneena kyhäsi meille valmiin reissun. Se piirsi meille karttaan reitin mitä meidän tulee ajaa, merkkasi paikat jotka meidän pitää nähdä ja missä on hienot paikat yöpyä, järjesti meille muutaman yön isänsä luona, joka asuu saarella, ja laski kauan koko reissuun menee aikaa ja rahaa. Päästiin siis helpolla ja halvalla.

Kengurusaari oli aivan mielettömän kaunis. Olen tyytyväinen, että käytiin siellä nyt kun viime vuonna jätettiin se väliin kalliin lauttalipun takia. Viisi päivää vierähti nopeasti vaikka saari onkin kovin pieni. Ajeltiin hienoilla rannikkoteillä, ihmeteltiin surffirantoja joiden aallokkoon meillä ei ollut mitään asiaa, kiivettiin näköalakukkulalle, ihasteltiin turkoosia merta ja hienoja rantoja, joista muutama testattiinkin. Iltaisin istuttiin nuotion ääressä, katseltiin tähtiä ja linnunrataa. Eräänä aamuyönä myös opossumi vieraili leirissämme ja taskulampun valossa katselimme sen touhuja. Kaveri nuoli puhtaaksi meidän likaiset lautaset ja paistinpannut, jotka olimme jättäneet maahan lojumaan. Uutena kokemuksena käytiin sandboardaamassa Little Sahara nimisessä paikassa, missä hiekkadyynejä riitti nimestä huolimatta silmän kantamattomiin. Ja kaiken kruunasi kun Peter, Adamin isä, vei meidän veneilemään. Nähtiin delfiinejä, hylkeitä ja yritettiin saalistaa mustekaloja. Ja kun ei itse niitä saatu, onneksemme paikallisesta pubista sai ehkä yhdet maailman tuoreimmista ja parhaimman makuisista mustekalarenkaista ikinä.

Kengurusaarelta poistuttuamme matka suuntasi takaisin kohti itää. Poikkesimme pikaisesti Salt Creekissä tiputtamassa mun tavaroita, koska minä olin päättänyt ansaita muutaman viikon rahaa ja vaihtaa pakettiautossa nukkumisen ja jokapäiväsen turistina olemisen omaan sänkyyn ja ilmaiseen ruokahuoltoon. Mutta ennen sitä luksusta vietimme vielä yhden viikonlopun yhdessä Melbournessa.

Asuimme Tuomaksen, meidän suomalaisen Melbournetutun, luona luksuskämpässä luksusalueella ja elimme vähän luksuselämää viikonlopun verran.. Käytiin kattomassa aussifudiksen NAB-cupin finaali, pyörähdettiin Melbournen yöelämässä ja ajeltiin taksilla. Ja sitten jouduttiin/päästiin suomibileisiin kun Tuomas piti tuparit uudessa kämpässään. Pakko myöntää, että mulle se oli aikamoinen kulttuurishokki, vaikka tässä suomalaisten kanssa koko ajan reissataankin. Liian paljon blondeja saman katon alla he hee,  ei vaan, hauskaa oli!

Villin viikonlopun jälkeen minä hyppäsin bussiin ja takaisin Salt Creekin ja tytöt jatkoivat matkaa kohti itä-rannikkoa..ja kuvia ei tule kun ne on niin hirveitä. Ei vaan hidas netti taas käytössä..

Tuholaisen jäljillä

6.2.2011

Tasmania. Kaunis, se kertoo kaiken saaresta.

Kuin olisi kotona käynyt, kuvailee myös saarta osuvasti. Pieneen alueeseen mahtuu meidän Lappi, Vaara-Suomen jylhät maisemat, lännen viljelysalueet (täällä lähinnä viinitiloja), Järvi-Suomi ja rannikon sympaattiset pikkukaupungit. Harmittaa kun varasimme aikaa tänne vain viikon, täällä olisi helposti kulunut jopa kuukausi. Mutta pääasia on, että tultiin.

Saaren kauneudesta voisi jauhaa vaikka kuinka kauan, mutta yritän kertoa jotain muutakin. Päivät on aikataulutettu hyvin tiiviiksi, jotta pystyisimme näkemään mahdollisimman paljon. Lounastauot ja yöt yritämme viettää silmiä hivelevissä maisemissa, jotta ehtisimme nauttimaan mahdollisimman paljon luonnosta.

Ja koska aikataulumme on tiukka aloitimme elämyksien keräämisen heti ensimmäisenä iltana laivasta poistuessamme. Ajoimme muutaman kilometrin päässä olevalle pingviinirannalle ja katsoimme kun pikkupingviinit ja niiden vanhemmat saapuivat kotiin päivän uintireissultaan ja vanhemmat syöttivät poikasia hankitulla saaliillaan. Ne oli niiiiiiiiiiin suloisia. Seuraavana päivänä vierailimme kaupungissa nimeltä Pingviini ja herkuttelimme vähän kahvilassa, josta löytyi aivan liikaa valikoimaa. Kaupungin kaikki roskikset oli koristeltu pingviineillä ja keskellä keskustaa komeili kolme metriä korkea pingviini, jota mekin käytiin vähän halimassa.

Saaren länsiosan ilma on yksi maailman puhtaimmista. Se kulkeutuu saarelle Antarktikselta asti ja rantaan lyövät aallot tulevat Argentiinasta saakka. Länsirannikolla on paikka, jota kutsutaan luonnollisesti maailman reunaksi. 20 000km päässä vastarannalla on Etelä-Amerikka.

Ja jos tähän asti olemme haaveilleet nelivedosta, nyt me tarvittaisiin sellainen oikeasti. Suurin osa teistä on enemmän ja vähemmän hyvässä kunnossa olevia sorateitä ja eihän meidän expressillä paljoa kaasutella, hyvä kun jouset tavallisen maantieajon kestää. Mutta kun nelivetoa ei ole, saa beach house luvan kestää. Pisin urakka oli, kun ajoimme reilut 100km, ja aikaa hommaan kului lähes koko päivä! Vuoristoteitä ylos ja alas, maisemat ja kasvillisuus vyöhykkeet vaihtuivat ja me saimme laaja-alaisen katsauksen mitä kaikkea saarella kasvaa. Vuoristossa pilvet olivat todella alhaalla ja välillä oli hankalaa nähdä eteenpäin. Pienessä tihkusateessa tiet myös muuttuivat yllättävän liukkaiksi ja serpenttiiniteiden alas ajaminen oli aikamoista laskettelua. Matkalla näimme täydellisiä joulukuusimetsiä ja paljon istututusmetsiä (täällä kasvaa 20:ssa vuodessa mänty, jonka kasvattamiseen suomessa kuluu 80 vuotta). Sademetsässä kävimme patikoimassa ja ihastelemassa vesiputousta ja muutaman kymmenen kilometrin ajelun jälkeen kiipesimme vuoristossa, jonka korkeimmalla huipulla on talvella lunta!

Länsirannikosta selviydyttyämme suuntasimme auton nokan kohti itää ja löysimme paratiisin ja toisen ja kolmannenkin. Niin mielettömiä paikkoja, ettei koskaan olisi kuviteltu sellaisia olevankaan täällä päin maapalloa. Juu kaikki aina kertoo lomista valkoisella hiekkarannalla ja sitten uidaan turkoosissa vedessä. Mutta me eksyttiin kilometrejä pitkälle hiekkadyynirannalle, jossa hiekka oli oikeasti kuin LUNTA! Ja se ei ollut kylmää, ihan paljan jaloin tepsuteltiin.Tepa otti hiekkaa pussiin ja voi näyttää sitä kaikille, jotka luulee meidän kuvia photoshopatuiksi. Ja siellä oli myös jäniksen jäljet, aivan kuin ne ovat lumessakin. Ja kyllä, vesi oli turkoosiakin turkoosimpaa.

Eikä päivääkään ilman jotain auto-ongelmia.. Ajelimme eräälle kuvankauniille lahdelle nauttimaan lounasta. Juuri kun olimme löytäneet hyvän spotin parkkeerata ja nauttia lounasta turkoosin lahden rannalla, valtavien pelikaanien uidessa muutaman metrin läheisyydessä, niin hupsistakeikkaa, auto jumahti pehmeään hiekkaan. Ei muuta kuin kaivamaan rengasta ylös. Hetken urakoinnin jälkeen totesimme, ettei auto kuopasta nouse omin avuin kaikista puualustoista huolimatta. Onneksemme paikalle saapui kaksi tyttöä nelivedon ja täydellisen retkitrailerin kanssa! Tytöt auttoivat meitä ja vetivät beach housen ylös kuopasta kovalle maalle. Kyllä oli siistii, vaikka apua tarvittiinkin, ettei jouduttu sitä perinteiseen tapaan miehiltä pyytämään.

Kunnon vaellusurakan teimme, kun kiipesimme eräälle vuorelle ihmettelemään maailman kuulua Vineglass Bayta, täydellisen pyöreää merenlahtea. Sitten kipitimme 600 porrasta vuoren toista reunaa alas lahden rannalle ja samaa reittiä takaisin. Maisemat olivat hienot ja päivän kruunasi rohkea pikku kenguru, joka tuli meidän luokse ruuan toivossa ja antoi silittää itseään. Hiukan oli väsynyttä porukkaa reissun jälkeen, mutta oli se sen arvoistakin. Ja askelmittarikin näytti positiivista lukemaa. ;)

Kaupungin sivistyksestä on nautittu sen verran, että poikkesimme Tasmanian pääkaupungissa Hobartissa kuuluisilla markkinoilla, joissa myytävänä oli paikallisia herkkuja, hedelmiä, marjoja, käsitöitä ja muuta matkamuistotavaraa. Kaupungissa viihdyimme vajaan päivän ja sitten palattiin takaisin puskaan. Minä varsinkin halusin päästä nukkumaan jonkun kauniin järven rannalle, koska aikamme Tasmaniassa alkaa olla lopussa. :(

Ja tässä pientä listaa eläinten bongauksesta:

Perus kenguruita plus yksi kenguru rannalla, joka antoi Sarille pusun!
Emuja.
Pingviinejä.
Wombatti matkalla kotikuoppaan, joka oli tien vieressä.
Kookaburra, josta ei kylläkään ehditty ottaa kuvaa kun Tepa huusi niin lujaa, että se lensi karkuun. :D
Valtavan kokoinen pelikaani uiskenteli turkoosissa laguunissa.
Marsupilami, tai joku vastaava, tuli vierailemaan leiriimme eräänä iltana kun istuimme nuotiolla. Kuka lie pelästyi enemmän, pikkuinen karvainen otus, joka tuli etsimään ruokaa vai tytöt, jotka bongasivat muutaman metrin päässä kiiluvat silmät. Loppuilta kuluikin tähystyspuuhissa kun pikkukaveri yritti monta kertaa lähestyä leiriämme ja me yritimme valokuvata sitä.
Delfiinejä uiskenteli eräässä merenrannassa kolme kappaletta ja yksi surffaili aallolla.
Mustia joutsenia.
Lampaita keskellä tietä ja paimensin ne kotiin. Suurena haaveena tässä maassa on ollut paimentaa lampaita hevosilla, mutta onnistuihan se näin meidän pakullakin.
Kanatkin oli karanneet kotoa keskelle tietä.
Kaneja vilisee täällä samaan tapaan kuin Helsingin keskuspuistossa.

Ja kaikki nämä siis villeinä, penniäkään emme ole maksaneet mistään eläinpuistoista.


PS.
Kuinka monta blondia tarvitaan avaamaan vessan ovi?
- kaksi käy potkimassa ovea ja kolmas avaa sen.

Kolmen kopla road trippaa

Olemme päätyneet Melbourneen. Ajelimme  alas rannikoa auringon helottaessa sinisellä taivaalla, lämmintä riitti ja hauskaa oli. Kysyin tytöiltä kaksi päivää sitten, että mitä on tapahtunut viimeisen kahden viikon aikana ja kummankaan mielestä ei mitään niin kummallista, että saisi blogin aikaiseksi. Noh näin se reissu meni...

Pysähtelimme jokaisessa pikkukylässä ja kaupungissa. Ihasteltiin makeita surffirantoja ja löhöttiin vähän auringossakin. Eräällä rannalla tapasimme hengenpelastajan, joka tykkäsi ihan mielettömästi suomenkielestä ja osasikin sitä jonkun verran. Hänen mielestään suomenkielen paras sana on  "satayksi"!

Tämmöisiä löytyi eräältä täydellise

Yksi huippukohde oli Wilsons Promontory-kansallispuisto. Vietettiin siellä päivä makaamalla valkoistakin valkoisemmalla hiekalla ja heiteltiin frisbeetä turkoosissa vedessä. Hiekka oli kuin perunajauhoa ja natisi jalkojen alla kuin lumi! Aivan mieletön paikka. Illalla siirryttiin saman kansallispuiston toiselle rannalle ja katsottiin kun aurinko laski meren taakse, mitä harvoin näkee itärannikolla. Teija pääsi bongaamaan ensimmäisen luonnonvaraisen kengurun, mutta silläkin oli panta kaulassa.

Perjantai-iltaa

Eräänä iltana nautittiin auringonpaisteesta ja valmisteltiin herkkusalaattia ilmaisella leirintäalueella, kun viereemme parkkeerasi aito aussi reissaaja. Herkkusalaattimme jäi kakkoseksi kun kaveri kaivoi tuoreita itsepyydystämiään katkarapuja kylmälaukusta ja paistoi ne voissa pannulla. Parhaat katkaravut ikinä! Illan viiletessä tarjottiin meille vielä kuumat kaakaotkin.
Ja taas on pakko todeta, että kyllä tämä maa on pieni. Törmättiin samaan Mickiin ja sen kaveriin muutaman päivän päästä 200km päässä olevalla saarella. Vietettiin pari päivää yhdessä ihmetellen Phillip-saaren nähtävyyksiä eli pingviinejä! Niillä on tällä hetkellä pesimäaika, joten jokaisessa pingviinin kolossa oli joku kotona suojelemassa munia, joita lokit yrittivät syödä. Nähtiin kun pingviinit kellivät pesissään ja tulivat ulkopuolelle kakkaamaan.

Siellä on pingviini kotona

Pojat oli surffareita ni pitihän niitten kanssa rannallakin päivä viettää. Kavereilta löytyi myös meille sopiva lauta harjoitteluun, mutta virtaukset oli niin kovat, että meille pelkästään uimassa käyminen oli kunnon urheilusuoritus. Kuitenkin surffikuume on niin kova, jotta päätettiin, että jokainen ostaa laudan ja seuraava reissu onkin sitten tyttöjen surffausmatka Portugaliin! Katotaan sitten kuka surffaa missäkin.


Ja sitten vihdoin ja viimein se on totta, minä sain ihka oman surffilaudan! Pari päivää kierrettiin jokaikisessä surffiliikkeessä joita vastaan tuli ja lopulta löytyi sopivan kokoinen ja hintainen lauta. Nyt pitääkin viettää koko jäljellä oleva loma vedessä, etten joudu kantamaan suomeen pelkkää seinäkoristetta. Ja taas saatiin uusi petikaveri, juuri kun edellinen, valtava auringonvarjo Randy, saatiin viritettyä katolle.


Melbourneen saavuttuamme totesimme kaupungin olevan kaunis, mutta mahdoton paikka leireillä autolla. Kaikki paikat ovat täynnä lomalaisia ja turisteja. Samaan aikaan oli menossa Australian Open -tennisturnaus, soutukilpailut, pyöräilykilpailut sekä juoksu- ja uinti kisat, joten kaupunki oli hiukan tukossa ja auton parkkiin saamisessakin meni ikuisuus. Ensimmäisen päivän jälkeen olimme niin täynnä koko paikkaa, että meinasimme jättää kaupunkin taaksemme ja jatkaa matkaa. Toisin kuitenkin kävi.

city city city

Muutama päivä vietettiin kaupungilla hengaillen. Ensin olimme sitä mieltä, että jos on paljon rahaa ja hotellimajoitus, kaupunki on  täynnä mahdollisuuksia. Mutta nykyään mekin tykätään Melbournesta. Löydettiin turisteille tarkoitettu ilmaisbussi, jolla katseltiin nähtävyyksiä ja eksyttiin jopa museoon. Fiilisteltiin tennistä screeniltä keskustaan rakennetussa kisakatsomossa auringon paahteessa, illallistettiin joen rannalla, löydettiin makea terassi keskeltä jokea ja juu ollaan taas vähän shoppailtu. Alkaa olemaan pakettiauto siinä käytössä mihin se on tarkoitettukin. Naurettiin, että voi joutua tilaamaan pakettiauton lentokentällekin Suomen päähän, että saa kaikki tavarat kotiin.

Katseltiin tennistä keskellä keskustaa.

Australialaiset juhlivat tammikuun 26. päivä Australiapäivää. Perinteisesti päivä vietetään puistossa grillaten ja valtakunnallista radiokanavaa kuunnellen, joka soittaa edellisen vuoden 100 suosituinta ihmisten äänestämää kappaletta. Juhlimme kyseistä päivää rauhallisesti kasvitieteellisessä puutarhassa. Olimme kokkailleet taas paljon herkkuruokaa ja pukeutuneetkin teeman mukaisesti. Valitettavasti emme saaneet kuulumaan radiotamme, joten popitettiin omaa musaa ja katseltiin kun kuusi hornettia viihdytti kaupunkilaisia tempuillaan. Illalla nähtiin kaverimme Nadine ja Julian yhdeltä farmilta ja siirryttiin rannalle, jossa pääsimme kuulemaan radio ohjelman top 10 hitit ja fiilisteltiin taas auringonlaskua. :)

Ozzy Day tunnelmaa

Melbournessa tavattiin myös yksi suomalainen jäätelökioskilla ja toinen ruokakaupassa! Jälkimmäinen oli hetken naureskellut meidän jutuille, ennen kuin myönsi ymmärtäneensä kaiken! Kaveri osoittautui reiluksi tyypiksi ja vietettiin jopa ilta Tuomaksen luona. Maisteltiin paikallisia viinejä ja kuultiin millaista on oikeasti asua tässä maassa suomalaisena. Hauskaa riitti!

Kolmen blondin ensimmäinen roadtrip osuus on sujunut loistavasti. Ollaan yritetty ottaa kaikki irti lomasta, fiilistelty Teijan tuomia musiikkeja, meidän oman ipodin sisältö alkaa olla loppuun kulutettu. Iso ylläri kävi kun löysimme pienen kaupungin supermarketista oikeita salmiakkeja! Muita herkkujahan me ei olla osteltu.. :D Onnellisina ollaa löhötty rannalla ja puistossa, katseltu auringonlaskuja ja nuotiokin laitettiin eräänä iltana pystyyn. Tunnelma on tiivis ja läheisyys lämmittää viileinä öinä. Hiljaa ja salaa kadullanukkumisesta ei meinaa tulla mitään, kun beachousemme heiluu iltojen huonoista jutuista ja naurun räkätyksestä.

Leiri elämää matkan varrelta.

...tämän verran tytöistä lopulta sain irti hetken pohdinnan jälkeen.

Nyt olemme laivassa matkalla Tasmaniaan. Ja missäpäs muuallakaan tämä paatti on tehty kuin kotisuomen Turussa! Aivan viikkarikopio ulkoa päin. :)

Paku on täynnä

Takaisin tien päällä, kengurumaassa. Ja kun on uusi vuosi, pitää olla myös uudet kujeet.

Thaimaasta palattuamme kaahasimme tuhat kilsaa päivän aikana, ilman nopeusmittaria, ja saavuimme Sydneyyn uuden vuoden aattona yhden aikaan aamuyöstä. Ajelimme läpi koko kaupungin lähelle lentokenttää ja pikaisesti poikkesimme vielä netissä Mäkkärillä. Neljän tunnin unet kadulla ja aamulla virkeinä kentälle noutamaan uutta matkakaveriamme Teijaa. He hee nyt meitä on kolme blondia rillipäätä reissussa ja meno on kyllä ollut sen mukaista! Ja siis samalla autolla mennään, kahdella auton penkillä ja sänkyynkin olemme kaikki yhtäaikaa joka yö ahtautuneet.

Uusi vuosi vaihdettiin Sydneyssä pitkän kaavan mukaan. Lentokentältä mentiin suoraan ruokakauppaan hankkimaan herkkueväitä picnikille ja puolenpäivän aikoihin jo istuttiin  puistossa auringon porottaessa kirkkaalta taivaalta. Kaupungissa on useita alueita, joista pääsi katsomaan keskiyön ilotulitusta, sekä nauttimaan päivän aikana järjestetystä ohjelmasta. Väsyneet matkalaiset ehtivät myös ottamaan kunnon päikkärit ennen illan hämärtymistä. Uudesta vuodesta ei voida sanoa muuta kuin MAHTAVA! Jo pelkästään lapsille alkuillasta järjestetty ilotulitus oli vaikuttava.

Ja kuinkas se itse uusi vuosi sitten alkoikaan. Noh, aamulla päästiin tutustumaan Australian ensiapuun. Sarilta repesi sarveiskalvo silmästä ja kivut ja niiden aiheuttama meteli oli sen verta hurjan näköistä, että vierestä teki pahaa katsoa. Taksia ei meinannut saada millään, jotta oltaisiin päästy lääkäriin, joten viereistä puistoa siivonneet roskamiehet lopulta heittivät meidät lähellä olevaan sairaalaan roska-autolla! Sairaalassa saatiin loistavaa ja nopeaa palvelua, mutta koska lääkärit eivät olleet varmoja mikä silmässä oli, lähetettiin meidät taksilla silmäklinikalle, vahvan lääkityksen jälkeen. Koko päivä istuttiin kaupungin ensiavussa ja odoteltiin silmälääkärin saapumista paikalle. Sari istui silmät kiinni  tylsistyneenä, Tepa nukkui aikaeroa pois ja Päivi seuraili mitä kenellekin oli uuden vuoden päivänä sattunut. Paljon oli telottu käsiä veitsellä, yhdeltä lenkkeilijältä oli mennyt jalka kesken treenin ja eräs nainen käveli sisään suoraan suihkusta hiukset märkinä, kylpytakki päällä ja piteli kasvojaan pyyhkeellä. Meidän Sarin piti päästä peseytymään ja vaihtamaan vaatteita ennen kuin lähdettiin minnekään, vaikka se huudon ja kivun määrä oli aivan hirveä. Noh lopulta saapui lääkäri, Sari hoidettiin ja lääkittiin kuntoon ja me päästiin rannalle nukkumaan pois univelkoja.

Vuoden toinenkin päivä vietettiin aika pitkälti sairaalassa Sarin jälkitarkistuksessa. Silmässä ollut puolen sentin repeämä oli alkanut paranemaan ja pian tyttö saikin jo silmät auki eikä meidän tarvinnut enään taluttaa ja paapoa potilasta. Ja hauskinta oli, että lääkäri käski meidän vain kävellä ulos ovesta kun pyysimme laskuja ja muita papereita vakuutukseen. Hyvää palvelua australiassa!

Reilu viikko Sydneyssä kului nopeasti. Ollaan shoppailtu ja kierretty kaupungin nähtävyyksiä. Ajeltu ihan sikana ympäri kaupunkia, katsastettu rantoja ja tultu siihen tulokseen ettei tämä kaupunki vaikuta miltään miljoonakaupungilta. Keskustan voi kävellä ympäri tyyliin päivässä ja joka paikkaan muualle pitää olla oma kulkuneuvo, julkinen liikenne on tosi kallista ja aikataulut rajallisia. Ihan ok kaupungiksi, sellainen mihin tuntuu helposti jumahtavan vaikkei siellä mitään nyt niin erikoista ole.

Viime keväänä tavattiin Adelaidessa yksi saksalainen Johannes, joka tuli nyt syksyllä viettämään toisen vuotensa Aussilaan. Ollaan parina päivänä käyty moikkaamassa sitä, kun sillä on täällä oikea koti ja työpaikka. Tällä hetkellä se on ollut talonvahtina kavereilleen, jotka ovat olleet työmatkalla useamman viikon. Ja me ollaan päästy hengaamaan Prada-taloon (toinen asukeista on töissä Pradalla). Juu ihan mieletön asunto keskellä Sydneytä. Ja meille luksusta kun saa istua sisällä sohvalla ja syödä ruokaa ruokailuhuoneessa oikean pöydän äärellä. Meillä on ollut ihan sairaan hauskaa, ihanaa ollut nähdä kaveri viime vuoden reissulta. Tällä hetkellä suurin osa meidän tässä maassa tapaamistamme kavereista on Sydneyssä, mutta ollaan oltu vähän laiskoja ketään näkemään. Kaksi kertaa on kadulla tullut sattumalta tuttuja vastaan, aika hauskaa kun edellisen kerran ollaan tavattu kyseiset ihmiset 3000km pohjoisemmassa.

Johanneksen luona päästiin myös katsomaan telkkaria ja nähtiin uutisia tulvista. Ollaan juu tiedetty että tilanne pohjoisessa on huono ja täällä kerätään avustusrahaa kotinsamenettäneille yms. mutta vasta kun nähtiin kuvia alueista, missä mekin ollaan oltu, tajuttiin miten suuresta jutusta on kyse. Loppuloman reissusuunnitelmat ovat menneet uusiksi, Queenslandiin ei ole mitään asiaa moniin kuukausiin. Jäi siis purjehdusreissut tekemättä, samoin nelivetosafari mitä oltiin odotettu ihan mielettömästi. :( Täytyy toivoa, että asiat pohjoisessa paranee ja ihmiset saavat pikaisesti apua. Nyt odotellaan vain bensan ja ruoan hinnan nousemista, meidän kuukausi sitten käsin istuttamat banaanintaimet seilaavat varmaan jossain Tyynellämerellä.

Pari päivää sitten jätimme Sydneyn taaksemme ja suuntasimme kohti länttä Blue Mountaisille. Matkalla poikkesimme eläinpuistossa syöttämässä kenguruita ja silittämässä koalaa, onhan meillä uusi turisti matkassa. Eläinpuiston kohokohta oli kuitenkin puhuva papukaija joka vihelsi meille, osasi tervehtiä ja pyytää keksiä. Me vaan ei ymmärretty sitä keksin pyytämistä vaan luulimme sen hokevan David Beckhamia! Blondit.

Blue Mountainsien retki jäi lyhyeksi huonon sään takia. Sumu oli niin voimakas, ettei nähty mitään. Päätimme palata vuorille uudestaan kuukauden kuluttua kun olemme ehkä takaisin Sydneyssä. Nyt ajelemme kohti etelän valkoisia hiekkarantoja ja toivomme paljon auringon paistetta.

PS. Käytiin korjauttamassa nopeusmittari. Meiltä löytyi myös vuotava bensatankki, joten hankittiin uusi sellainenkin.