Jee jee, täällä sitä taas ollaan toisella puolella maapalloa!
Matka sujui loistavasti. Helsingistä lenneltiin Frankfurtiin, jossa törmättiin viiteen muuhun Suomalaiseen reissaajaan, neljään tyttöön ja yhteen poikaan. Meillä kaikilla oli sama päämäärä, Sydney, ja reissusuunnitelmatkin hyvin saman tapaiset, joten loppumatka kuljettiinkin suurena laumana. Olihan ainakin seuraa, jotta saatiin aika kulumaan lentokentillä jatkoyhteyskisä odotellessa. Muiden ollessa ensikertalaisia aussimatkaajia, pääsitiin vastailemaan monen moisiin kysymyksiin ja kovasti kaikkia kiinnosti meidän jo kokemat jutut. Toivottavasti saatiin jotkut ylipuhuttua tähän autojuttuunkin..heh.
Frankfurtista Abu Dhabiin matkamme jatkui Arabiemiraattien koneella. Koska kyseessä on yksi maailman rikkaimmista valtioista, oli odotukset lentojen laatua kohtaan korkealla. Koneeseen astuessa ei voinut muuta kuin todeta, että satsaus kunnon lentoihin tällä kertaa kannatti! Koko ilmapiiri huokui ylellisyyttä ja rauhallisuutta tyylikkäine sisustuksineen ja henkilökuntineen. Omalle paikalle mahtui hädin tuskin istumaan, kun penkillä odottivat pehmeät peitot ja tyynyt sekä kuulokkeet ja kaukosäädin omaa "tietokonetta" varten. Ennenkuin taivaalle oli edes noustu, oltiin jo saatu lennon menu-kortti, lämpösukat, silmälaput, korvatulpat ja hampaidenpesuvälineet. Niin ja ensimmäiset juomatkin oli jo tarjoiltu! Melkein meinasi ahdistus tulla kun kävimme läpi satojen leffojen listaa, tv-ohjelmia, musiikkivalikoimaa ja tietokonepelejä, ensimmäinen lento kestäisi vain kuusi tuntia...ja syödäkin pitäisi. Noh onneksi lentomme Abu Dhabista Sydneyyn kestäisi reilut 13 tuntia ja kyseessä olisi sama lentoyhtiö. :)

Tässä vaiheessa on jo varmaan selvää, että eihän me ehditty kunnolla kummallakaan lennolla nukkua. Se aika, mitä leffojen katselulta yritettiin levätä, kului lähes kokonaan syömisessä. Ikinän ei milläään lennolla ole tullut syötyä yhtä paljon kuin nyt! Parin tunnin välein tarjoiltiin jonkinlaista välipalaa ja juomista. Erikoisin oli luultavasti aamuyön tunneilla saamamme jäätelö! Piristi mukavasti tokkuraista ja väsynyttä oloa.
![]() |
| Abu Dhabin lentokenttä |
![]() |
| Abu Dhabi airport, keskellä aavikkoa.. |
Sydneyyn laskeuduttuamme sanoimme heipat uusille Suomi-kavereille. He jäivät kaikki kaupunkiin vähintään muutamaksi päiväksi asumaan kun taas meillä suuntana oli Gold Coast, jossa rakas Froggy-auto oli odottamassa. Tässä vaiheessa meillä ei vain vielä ollut tiedossa, miten kulkisimme noin tuhannen kilometrin matkan auton luo... Vaihtoehtoina oli vuokrata auto, lentää tai saada kyyti muilta reissaajilta. 30 tunnin lentämisen ja vähien unien jälkeen totesimme lentolippujen oston olevan kaikista helpoin vaihtoehto. Ostimme iltalennot Gold Coastille, joten lentokenttäsuihkun jälkeen meille jäi koko päivä aikaa selvitä jetlagista ja nukkua! Ikinä ei ole maistunut uni yhtä hyvin puupenkillä.
![]() |
| Sydney |
Matkan viimeisen lennon jälkeen päästiin vihdoin perille. Auto oli muuten kunnossa mutta akku, kuten osattiin jo arvatakin, oli tyhjä. Koska oli myöhäinen ilta, päätimme nukkua yön vuokranantajamme pihalla. Seuraavana aamuna hänen ystävänsä tuli auttamaan meitä akun lataamisessa, ja siinähän sitten kesti.. Kyseessä oli vanhempi herra, jolla oli paljon ideoita kuinka auto saataisiin taas liikkeelle. Kaverilta löytyi mm. sähköllä lataava akku, mutta eihän niiden tehot meidän autoon riitä vaikka kuinka pitkään odottelisi. Muutamaan kertaan oltaisiin herraa haluttu neuvoa, että otettaisiin virtaa hänen nelivedostaan, mutta jostain kumman syystä hän ei sitä kertaakaan edes miettinyt. Lopulta sitten hinattiin auto käyntiin ja meidän matka pääsi alkuun.
![]() |
| Käytiin pesemässä Froggy reissukuntoon! |
Vietettiin ensin muutama päivä Gold Coastilla, kierreltiin tuttuja paikkoja ja totuteltiin taas reissuelämään. Sää oli kuitenkin pilvinen ja viileä joten päätimme lähteä kohti pohjoista. Tällä hetkellä ollaan vuorostaan Sunshine Coastilla, seuraavalla surffirantakeskittymällä, mutta ei täälläkään lämmin ole ja auringonpaisteen sijaan vettä on satanut nyt jo muutaman päivän ajan. Täällä ollaan vielä huomiseen, jotta päästään edes kerran surffaamaan. Sitten onkin aika ottaa suunta reippaasti pohjoiseen kohti Cairnsia. Siellä pitäisi olla vastassa kunnon tropiikki, aurinkoa ja lämpöä mitä täältä on tultu hakemaankin! Sitä odotellessa fiilistellään talvista aussilaa ja yritetään keksiä viimeisiä sadeillan aktiviteetteja.