Selvittiin hengissä Nullarborin autiomaasta. Matka lännen puolelta South Australian puolelle Adelaideen kesti reilut kaksi päivää. Ajettiin tasaista, suoraa tietä auringon noususta laskuun asti n.12h joka päivä ja yöt vietettiin levähdysalueilla muiden matkaajien kanssa. Reissusta ei jäänyt käteen muuta kuin pino kalliita bensakuitteja ja puutunut takamus. Tienvarrella ei ollut mitään näkemistä, päivät kuluivat kengurun raatoja laskeskellen ja niiden seassa pujotellen. Kukaan ei siirrä kuolleita eläimiä pois teiltä vaan linnut huolehtivat raatojen hävittämisestä. Nähtiin me muutamia emujakin matkalla, eläintenbongauslista siis kasvoi jälleen. :)
Koko matka ei tietenkään voinut sujua ilman auto-ongelmia, heh. Kun oltiin päästy autiomaan jälkeen ensimmäiseen kaupunkiin, parkkeerattiin auto kauppakeskuksen pihaan. Mentiin unohtamaan valot päälle puoleksi tunniksi niin ei saatu enää autoa käyntiin... Niin hyvä akku tässä on, että edes toisten pakujen virralla ei saatu sitä toimimaan. Paikalla oli 8 backpackeria ja kukaan ei tuntunut oikeasti osaavan käynnistää autoa kaapeleilla?!? Noh ei muuta kuin kaupan parkkipaikalla autoa työntämään ja siinä oli taas huvia paikallisille..
7.3
Viimeiset puolitoista viikkoa, aina tähän sunnuntaihin saakka, vietettiin Adelaidessa, kaupungissa jossa on koko ajan menossa festareita, näyttelyitä ja muita kulttuuritapahtumia.
West Beach, jossa mekin nukuttiin, oli täynnä backpackereita joten opittiin tuntemaan paljon uusia reissaajia. Ensimmäistä kertaa tavattiin muitakin kuin saksalaisia ja ranskalaisia vaikka loppupeleissä vietettiinkin kaikki vapaa-aika saksalaisten seurassa. Illat istuttiin nurmikolla, tehtiin ruokaa, soitettiin kitaraa, juotiin bisseä ja hengailtiin. Aivan täydellinen paikka!
Meidan uusin harrastus. Ei ilman mustelmia lahtenyt kayntiin, tyylikin oli kohdallan. Nykyaan sujuu jo paljon paremmin.. Till nayttaa mallia ja Paivi opettelee.
Reissubudjettia ajatellen päätettiin etsiä Adelaidesta pitkäaikaiset työpaikat ja viettää kaupungissa useampikin kuukausi. Päivät kuluivat työnvälitystoimistoja kierrellessä ja työpaikkailmoituksia lukiessa. Laitettiin kymmeniä hakemuksia menemään ja vihdoin saatiin työpaikka! Meidän uusi koti onkin Roadhouse Salt Creekin kylässä, n.200km Adelaidesta etelään. Kun kuulimme missä seuraavan kuukauden viettäisimme, yritimme nauttia mahdollisimman paljon kaupungin sykkeestä. Shoppailtiin ja syötiin ulkona joka päivä, kierrettiin katufestareita, istuttiin terasseilla ja juhlittiin Päden synttäreitä. Kiitos vielä kaikille onnittelijoille!
Central marketin tarjontaa
Koko viikonlopun kestavat Street Theatre Festivaalit
Ennen Adelaidesta lähtöä saatiin kuitenkin kuulla, että voitaisiin päästä myös farmille töihin. Kaksi saksalaispoikaa kertoivat meille mahdollisuudesta mennä keräämään viinirypäleitä Adelaide Hillseille. Pojat lupasivat ottaa meidät mukaan kun lähtevät töihin seuraavan kerran. Eräänä iltana sitten startattiin autot yhdentoista jälkeen illalla ja ajettiin n.30km Adelaidesta vuoristoon. Matka kesti reilun tunnin ja perillä oli parkkipaikka, jossa nukuttiin yö. Aamulla 6.30 oli paikka täynnä meikäläisiä ja paikallinen työnvälittäjä tuli ja ilmoitti, että sen päivän työt oli peruttu. Kaikki paikalle tulleet saivat kuitenkin bensakorvauksen turhasta matkasta. Samalla hän ilmoitti, että seuraavat päivät olisivat tosi kiireisiä ja kaikki paikalle tulleet pääsevät varmasti töihin. Oltiin tietysti siis myös seuraavana aamuna parkkipaikalla valmiina tienaamaan rahaa ja päästiin viinitilalle keräämään rypäleitä, josta ollaan koko alkumatka haaveiltu. Koko homma oli niin syvältä, että 12h työpäivä helteessä jäi meidän ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Rahaa taskuun meille tupsahti yhteensä n.80 €, joten tuntipalkkaa ei tartte edes laskea. Päätettiin siis, että sadonkorjuuhommat voidaan jättää muille backereille ja oltiin onnellisia meidän tulevasta työpaikasta roadhousella.
Viimeinen aamu Adelaidessa, tehtiin saksalaisen Johanneksen kanssa pannukakkuja.
12.3.
No niin, täällä sitä nyt siis ollaan, keskellä Coorong-kansallispuistoa. Roadhouse on huoltoaseman, kahvila-ravintolan, camping-alueen ja infopisteen sekoitus keskellä ei mitään. Koko Salt Creekin kylässä asuu n.15 ihmistä ja roadhousella meitä on 4: Adam, paikan omistaja, joka on himokalastaja ja –metsästäjä sekä entinen kilpasurffari! Brigitte, saksalainen backpackertyttö joka on ollut täällä 6 viikkoa, mutta lähtee jatkamaan matkaa pian sekä me kaksi. Niin ja Adamin 2 koiraa,Boomba ja Turbo. Aika hiljaista siis..
Tarkoituksena olisi viettää täällä seuraava kuukausi ja tienata vähän reissurahaa. Saa nähdä miten kestetään tällaista elämää matkustamisen jälkeen, jo toisena iltana oli sellainen olo että tekisi mieli takaisin tien päälle.. On tässä toki hyvätkin puolensa, palkkaan kuuluu ruoka ja majoitus joten ollaan saatu nukkua sisällä oikeassa sängyssä ja joka päivä pääsee kuumaan suihkuun!
Pyydettiin pieni illallinen ja tassa loputulos. Mitahan saataisiin jos olisi kova nalka..
Työhaastattelu tapahtui puhelimessa pääasiassa meiningillä onko mitään kokemusta palvelualasta, juotteko alkoholia ja poltatteko? Ensimmäinen työpäivä sujui seuraavasti: 12h töitä, 8h kemutusta ja Päivi lähti vielä metsästämään pomon opastuksella. Muut tytöt nukkuivat muutaman tunnin ja aamulla pirteänä töihin! Tätä menoa jos jatkuu, niin saa nähdä missä kunnossa täältä poistutaan.
Salt Creekin hiekkadyynit
Sari on opetellut kokkaamaan burgereita ja fish&chipsejä, ja Päivi on opetellut huoltamopuolen juttuja ja kaiken mahdollisen kalastuksesta! Keskiviikkona lähdettiin kaikki yhdessä merenrannalle kalastamaan. Tai lähinnä Adam kalasti ja me tytöt nautittiin merestä ja aringonlaskusta. Kerättiin rannalta ihan hillitön kasa simpukoita, nyt pitäisi enään keksiä millä saadaan salakuljetettua ne tullin läpi ja rajan yli Suomeen. Tästä maasta ei saa ottaa mitään luontoon liittyvää mukaan, eikä tänne myöskään saa tuoda mitään. Ja tuoreruokatuotteita ei saa edes kuljettaa osavaltiosta toiseen, jokaisella rajalla tarkistetaan auto ja hedelmät lentää roskiin.
19.3.
Ensimmäiset 2 viikkoa Salt Creekissa alkaa olla takana päin. Roadhouse duuni on hanskassa, ollaan opeteltu kalastamaan ja bisseä on tuhottu yhteensä enemmän kuin viimeisen puolen vuoden aikana. Iltaisin tupa täyttyy usein backereista tai kalamiehistä joiden kanssa istutaan iltaa pitkälle aamuun asti camping-alueen nuotion ääressä. Ei tää mikään unelmaduuni ole, päivät on pitkiä, rasvakeitin ja tirisevä hella pilaa vaatteet ja univelkaa on kertynyt kemuttamisen takia ihan riittämiin..:) Adam on kuitenkin osoittautunut mukavaksi pomoksi ja täällä on erittäin rento fiilis.
Roadhouse crew + 3 saksalaista vierasta
Huoltamon puolella tapaa mielettömästi ystävällisiä ihmisiä, jotka haluavat vaihtaa kuulumisia ja kaikkia kiinnostaa kovasti miten tänne olemme eksyneet ja mihin täältä jatkamme. Rekkamiehiltä ollaan saatu todella hyviä reittivinkkejä matkalle ja varmasti osa niistä toteutetaankin. Adamilla on ollut useita vuosia elämysmatkailuyritys joten tietoa, taitoa ja kokemusta kaikesta mahdollisesta luontoon, mereen ja reissaamiseen liittyvästä on lähes jokaisesta maailmankolkasta. Ollaan opittu paljon Australiasta ja koettu hienoja hetkiä. Yksi Päivin aussihaaveista on toteutettu: istuttiin ilta rannalla, poltettiin nuotiota (suurimmassa osassa maata se on kielletty kuivuuden takia) ja ihmeteltiin linnunrataa hyvässä seuraassa. Bonuksena nähtiin ensimmäiset tähdenlennot ikinä, suomen suhauksia ei voi edes mainita paikallisille. .
Elämä täällä pyörii täysin kalastamisen ympärillä. Mekin ollaan käyty jo useita kertoja rannalla ja viimeisellä kerralla päästiin itsekin kiskomaan kaloja merestä. Ei saatu kuin pikku fisuja, suomen lohen kokoisia , jotka päästettiin menemään. Mutta rankkaa se oli. Aaltojen mukana pitää juosta rannalla edestakaisin ja samalla yrität kiskoa kalaa ylös. Tällä hetkellä ei poweri riittäisi millään 15kg saaliin ylös nostamiseen, joka on perus huttua täällä päin.
Sarin saalis! joka oli liian pieni ja laskettiin takaisin mereen...
Meille on myös vähän lupailtu ilmaista surffikurssia pomon opastuksella, kun sitä varten tähän maahan alunperin tultiin. Ja vielä eksyttiin ammattilaisen luokse töihinkin niin eihän sillä muuta vaihtoehtoa ole kuin opettaa meitä :) Toisin sanoen ihan mielettömän hyvä tuuri kävi työnantajan suhteen ja ollaan enemmän kuin kiitollisia kaikista hienoista jutuista joita täällä ollaan nähty. Pääsiäisen jälkeen olisi sitten tarkoitus hypätä takaisin autonrattiin ja jatkaa matkaa kohti Kangaroo Islandia!
