31. joulukuuta 2009

Nyt mennään!


APUA! Ensi yönä lennetään ja kamat on vielä pikkasen levällään.. Pari päivää tässä olen jo ehtinyt paukutella henkseleitä loman merkeissä ja hyvästellä ystäviä ja Helsinkiä. Nyt landella lumisateen keskellä pitäisi osata miettiä monet läpsyt olisi kiva ottaa mukaan ja mitä hellevaatteita jaksaa koko kevään päällänsä katella. ;) Jos kaikesta muusta matkatavarasta pitää pihdata on näillä tytöillä ainakin rohtovarastot kunnossa, nappeja löytyy joka lähtöön porkkanakapseleista syöpälääkkeisiin ja desinfiointiainettakin on kolmea eri laatua!
Viimeinen yö ylhäisessä yksinäisyydessä on nautittu ja tästä lähtien pitäisi selvitä kaikesta käsi kädessä oman kloonin kanssa?!?! Jota odottelenkin tässä töistä kotiin, jotta saadaan tavarat lopultakin kasaan ja viime hetken suunnitelmat Aussilan ensimmäisten yöpaikkojen kanssa tehtyä. Sekin piti jättää viimeiseen iltaan..
5h myöhemmin: kamat vihdoin kasassa, silmät ristissä ja kroppa poikki. Ihanaa päästä pian lentokoneeseen ja sulkea silmät hetkeksi, ennen Lontoon vilinään menoa. Ensimmäisiä öitä Australiassa ei saatu varattua, aika loppui kesken. Onneksi viikko aikaa Malesiassa pohtia tulevaa ja levätä.

 

 

22. joulukuuta 2009

Reissukuumetta

9 yötä ja me ollaan matkalla!! Uskomatonta mutta totta, onneks tässä välissä on vielä paljon duunia ja joulu niin ei ehdi liikaa jännittämään. Samalla tosin taitaa sitten tulla kiire pakkaamisten kanssa..

Tähän mennessä on saatu jo hankittua rinkka mulle(!!) ja pientä oheishärpäkettä minkä uskotaan olevan reissulla enemmän kuin tarpeellista. Suunitelmat on vieläkin enemmän tai vähemmän auki, varmaa on vain lennot sinne. To aamuna on ensimmäinen lento Helsinki-Vantaalta Riikaan klo.5.20. Sieltä sitten jatketaan kohti Lontoota, päivä aikaa vaihtaa kenttää Gatwickilta Stanstedtille ja sitten illalla viimeinen lento kohti Kuala Lumpuria.

10 päivää aikaa koluta Malesia, reitti-ideoita löytyy mutta se nähdään sitten mitä kaksi blondia saa aikaan vieraalla mantereella jet lackin ja kuumuuden vaivatessa. Lopulta, 11.1., päästään lähtemään kohti Aussilaa, tarkemmin sanottuna Perthiin. Ja sitten ollaankin kirjaimellisesti tyhjän päällä, heh.

-Sarppa