This this is our life! Jee jee

Kiirettä pitää kun tytöt on lomalla. Seuraavassa lyhyt kooste helmi-maaliskuusta...

Tasmanian jälkeen palasimme takaisin Melbourneen, täytimme auton ruokavarastot ja pitihän sitä vähän itsellekin tuliaisia taas ostella.
Seuraava etappi Australian valloituksesta saattoi sen jälkeen alkaa. Se niin kuuluisa ja ihmeellinen Great Ocean Road. Kaksi päivää siihen meni. Ajelimme rantatietä ja ihastelimme maisemia, bongailtiin kymmeniä koalia matkan varrelta ja räpsittiin turistikuvat 12 apostolista (tuulen ja meren muokkaamia kivipatsaita), joista enään 6 oli jäljellä. Oli ihan nättii, mutta juu liikaa turistibusseja meille..

GOR:lta siirryimme sisämaahan  ihmettelemään kuuluisaa Blue Lakea, Mt Gambierissa. Järvi oli oikeasti luonnottaman sininen, taivaskin jäi kakkoseksi sen rinnalla. Olisi ollut kiva pulahtaa sinne uimaan, mutta se on kiellettyä. Järvestä tuli kaupungin juomavesi (mikä oli kylläkin kirkasta, hah ha olipas huono vitsi..) Sisämaan vierailu jäi hyvin lyhyeksi, illaksi oli taas päästävä meren äärelle. (En muista koska oltaisiin nukuttu paikassa, jossa ei olisi ollut merta lähellä). Päädyimme pieneen surffikylään Robeen, jossa vietimme seuraavat päivät ylläri pylläri surffaten..tai siis opeteltiin. Oli niin siistii. Ja niin hyvät kelit. Paljoa ei rannalla ehditty makoilla, kun aallot vei mennessään ja jokainen tämän reissun tyttö oli koukuttunut lajiin. Haikeana vaan pitää todeta, että viikot vähenee ja pian ollaan kaukana näistä mielettömistä rannoista. :(

Roben jälkeen palasimme vuoden reissussa olon jälkeen takaisin Australian kotiimme, Salt Creekiin. Voih, se oli niin hassua. Tuli niin kotoisa olo heti kun sinne mentiin ja oli hassua nähdä jotain ihan vieraita tyttöjä siellä töissä, nukkumassa meidän huoneessa jne. Mutta vaikka työntekijät oli uusia, ei  meidän bosse ollut mihinkään muuttunut, antoi vaan paljon paljon vähemmän hommia meille ja hurjasti vapaa-aikaa. :) Viikko meidän piti Salt Creekissa viettää, mutta sepä venyi kahdeksi. Adam tarvitsi vähän vapaata ja pyysi, että jos voitaisiin autella tyttöjä kiireen keskellä. Ja sehän meille passasi. Joka päivä saatiin vatsat täyteen hyvää ruokaa ja aina, kun talon isännältä löytyi aikaa, se kuskasi meitä vaikka minne. Käytiiin metsästämässä kenguru, kettuja ja villikissa, bongailtiin peuroja, kalastettiin, kruisailtiin autolla rannoilla, hiekkadyyneillä, järvessä ja vaikka missä. Oltiin myös Adamin mukana rannalla auttamassa kaivamaan ylös turistien neliveto, joka oli jäänyt jumiin rantahiekkaan ja melkein huuhtoutunut mereen. Yhtenä päivänä kuskattiin myös lounasta palomiehille, jotka olivat pelastamassa kaatunutta eläinkuljetusrekkaa. 

Ja kaiken muun hauskan lisäksi vihdoin se tapahtui, Adam lähti meidän kanssa surffaamaan. Tai siis se entinen maailmaakiertänyt surffiammattilainen vei meidät surffaamaan ja opetti kaikki kikka kuutoset ja muut ja nyt me ollaan tosi hyvii! Sponssisopimuksia tässä valitaan. ;)
Oikeasti alkeisiinhan se keskittyi, kovasti tsemppas ja neuvo meitä pystyynnousemisessa ja edelleen aikamoista räpiköimistähän se oli..he hee. Mutta oli kivaa. Viileän surffipäivän kruunasi hotellin lämpimät poreet ja uima-allas, luksusta backbackerin elämään..

Kaikkea sattui ja tapahtui pienessä 15 hengen kylässä ja taas muistui mieleen, ettei paikan tarvitse olla suuren suuri ja täynnä ihmisiä jotta on kivaa ja monenlaista tekemistä. Kyllä se onnistuu korvessakin ja yhtä paljon actionia ei meidän normaaliin kahdenviikon reissuunkaan ole aina mahtunut.

Vihdoin ja viimein kun saimme itsemme raahattua pois Salt Creekistä, suuntasimme auton pikaiselle reissulle Adelaideen. Aikaa kaksi päivää ja shoppailemaan piti taas päästä. Hyvin siinä onnistuttiin ja mulle ja Sarille kolmas kerta Adelaidessa olikin jo ihan tarpeeksi. Adelaiden jälkeen oli vuorossa vajaan viikon reissu Kengurusaarelle. Suunnittelimme alkuun, että olisimme ottaneet valmiin pakettimatkan muiden backareiden kanssa, mutta Adam kengurusaaren useisiin kertoihin kolunneena kyhäsi meille valmiin reissun. Se piirsi meille karttaan reitin mitä meidän tulee ajaa, merkkasi paikat jotka meidän pitää nähdä ja missä on hienot paikat yöpyä, järjesti meille muutaman yön isänsä luona, joka asuu saarella, ja laski kauan koko reissuun menee aikaa ja rahaa. Päästiin siis helpolla ja halvalla.

Kengurusaari oli aivan mielettömän kaunis. Olen tyytyväinen, että käytiin siellä nyt kun viime vuonna jätettiin se väliin kalliin lauttalipun takia. Viisi päivää vierähti nopeasti vaikka saari onkin kovin pieni. Ajeltiin hienoilla rannikkoteillä, ihmeteltiin surffirantoja joiden aallokkoon meillä ei ollut mitään asiaa, kiivettiin näköalakukkulalle, ihasteltiin turkoosia merta ja hienoja rantoja, joista muutama testattiinkin. Iltaisin istuttiin nuotion ääressä, katseltiin tähtiä ja linnunrataa. Eräänä aamuyönä myös opossumi vieraili leirissämme ja taskulampun valossa katselimme sen touhuja. Kaveri nuoli puhtaaksi meidän likaiset lautaset ja paistinpannut, jotka olimme jättäneet maahan lojumaan. Uutena kokemuksena käytiin sandboardaamassa Little Sahara nimisessä paikassa, missä hiekkadyynejä riitti nimestä huolimatta silmän kantamattomiin. Ja kaiken kruunasi kun Peter, Adamin isä, vei meidän veneilemään. Nähtiin delfiinejä, hylkeitä ja yritettiin saalistaa mustekaloja. Ja kun ei itse niitä saatu, onneksemme paikallisesta pubista sai ehkä yhdet maailman tuoreimmista ja parhaimman makuisista mustekalarenkaista ikinä.

Kengurusaarelta poistuttuamme matka suuntasi takaisin kohti itää. Poikkesimme pikaisesti Salt Creekissä tiputtamassa mun tavaroita, koska minä olin päättänyt ansaita muutaman viikon rahaa ja vaihtaa pakettiautossa nukkumisen ja jokapäiväsen turistina olemisen omaan sänkyyn ja ilmaiseen ruokahuoltoon. Mutta ennen sitä luksusta vietimme vielä yhden viikonlopun yhdessä Melbournessa.

Asuimme Tuomaksen, meidän suomalaisen Melbournetutun, luona luksuskämpässä luksusalueella ja elimme vähän luksuselämää viikonlopun verran.. Käytiin kattomassa aussifudiksen NAB-cupin finaali, pyörähdettiin Melbournen yöelämässä ja ajeltiin taksilla. Ja sitten jouduttiin/päästiin suomibileisiin kun Tuomas piti tuparit uudessa kämpässään. Pakko myöntää, että mulle se oli aikamoinen kulttuurishokki, vaikka tässä suomalaisten kanssa koko ajan reissataankin. Liian paljon blondeja saman katon alla he hee,  ei vaan, hauskaa oli!

Villin viikonlopun jälkeen minä hyppäsin bussiin ja takaisin Salt Creekin ja tytöt jatkoivat matkaa kohti itä-rannikkoa..ja kuvia ei tule kun ne on niin hirveitä. Ei vaan hidas netti taas käytössä..

Tuholaisen jäljillä

6.2.2011

Tasmania. Kaunis, se kertoo kaiken saaresta.

Kuin olisi kotona käynyt, kuvailee myös saarta osuvasti. Pieneen alueeseen mahtuu meidän Lappi, Vaara-Suomen jylhät maisemat, lännen viljelysalueet (täällä lähinnä viinitiloja), Järvi-Suomi ja rannikon sympaattiset pikkukaupungit. Harmittaa kun varasimme aikaa tänne vain viikon, täällä olisi helposti kulunut jopa kuukausi. Mutta pääasia on, että tultiin.

Saaren kauneudesta voisi jauhaa vaikka kuinka kauan, mutta yritän kertoa jotain muutakin. Päivät on aikataulutettu hyvin tiiviiksi, jotta pystyisimme näkemään mahdollisimman paljon. Lounastauot ja yöt yritämme viettää silmiä hivelevissä maisemissa, jotta ehtisimme nauttimaan mahdollisimman paljon luonnosta.

Ja koska aikataulumme on tiukka aloitimme elämyksien keräämisen heti ensimmäisenä iltana laivasta poistuessamme. Ajoimme muutaman kilometrin päässä olevalle pingviinirannalle ja katsoimme kun pikkupingviinit ja niiden vanhemmat saapuivat kotiin päivän uintireissultaan ja vanhemmat syöttivät poikasia hankitulla saaliillaan. Ne oli niiiiiiiiiiin suloisia. Seuraavana päivänä vierailimme kaupungissa nimeltä Pingviini ja herkuttelimme vähän kahvilassa, josta löytyi aivan liikaa valikoimaa. Kaupungin kaikki roskikset oli koristeltu pingviineillä ja keskellä keskustaa komeili kolme metriä korkea pingviini, jota mekin käytiin vähän halimassa.

Saaren länsiosan ilma on yksi maailman puhtaimmista. Se kulkeutuu saarelle Antarktikselta asti ja rantaan lyövät aallot tulevat Argentiinasta saakka. Länsirannikolla on paikka, jota kutsutaan luonnollisesti maailman reunaksi. 20 000km päässä vastarannalla on Etelä-Amerikka.

Ja jos tähän asti olemme haaveilleet nelivedosta, nyt me tarvittaisiin sellainen oikeasti. Suurin osa teistä on enemmän ja vähemmän hyvässä kunnossa olevia sorateitä ja eihän meidän expressillä paljoa kaasutella, hyvä kun jouset tavallisen maantieajon kestää. Mutta kun nelivetoa ei ole, saa beach house luvan kestää. Pisin urakka oli, kun ajoimme reilut 100km, ja aikaa hommaan kului lähes koko päivä! Vuoristoteitä ylos ja alas, maisemat ja kasvillisuus vyöhykkeet vaihtuivat ja me saimme laaja-alaisen katsauksen mitä kaikkea saarella kasvaa. Vuoristossa pilvet olivat todella alhaalla ja välillä oli hankalaa nähdä eteenpäin. Pienessä tihkusateessa tiet myös muuttuivat yllättävän liukkaiksi ja serpenttiiniteiden alas ajaminen oli aikamoista laskettelua. Matkalla näimme täydellisiä joulukuusimetsiä ja paljon istututusmetsiä (täällä kasvaa 20:ssa vuodessa mänty, jonka kasvattamiseen suomessa kuluu 80 vuotta). Sademetsässä kävimme patikoimassa ja ihastelemassa vesiputousta ja muutaman kymmenen kilometrin ajelun jälkeen kiipesimme vuoristossa, jonka korkeimmalla huipulla on talvella lunta!

Länsirannikosta selviydyttyämme suuntasimme auton nokan kohti itää ja löysimme paratiisin ja toisen ja kolmannenkin. Niin mielettömiä paikkoja, ettei koskaan olisi kuviteltu sellaisia olevankaan täällä päin maapalloa. Juu kaikki aina kertoo lomista valkoisella hiekkarannalla ja sitten uidaan turkoosissa vedessä. Mutta me eksyttiin kilometrejä pitkälle hiekkadyynirannalle, jossa hiekka oli oikeasti kuin LUNTA! Ja se ei ollut kylmää, ihan paljan jaloin tepsuteltiin.Tepa otti hiekkaa pussiin ja voi näyttää sitä kaikille, jotka luulee meidän kuvia photoshopatuiksi. Ja siellä oli myös jäniksen jäljet, aivan kuin ne ovat lumessakin. Ja kyllä, vesi oli turkoosiakin turkoosimpaa.

Eikä päivääkään ilman jotain auto-ongelmia.. Ajelimme eräälle kuvankauniille lahdelle nauttimaan lounasta. Juuri kun olimme löytäneet hyvän spotin parkkeerata ja nauttia lounasta turkoosin lahden rannalla, valtavien pelikaanien uidessa muutaman metrin läheisyydessä, niin hupsistakeikkaa, auto jumahti pehmeään hiekkaan. Ei muuta kuin kaivamaan rengasta ylös. Hetken urakoinnin jälkeen totesimme, ettei auto kuopasta nouse omin avuin kaikista puualustoista huolimatta. Onneksemme paikalle saapui kaksi tyttöä nelivedon ja täydellisen retkitrailerin kanssa! Tytöt auttoivat meitä ja vetivät beach housen ylös kuopasta kovalle maalle. Kyllä oli siistii, vaikka apua tarvittiinkin, ettei jouduttu sitä perinteiseen tapaan miehiltä pyytämään.

Kunnon vaellusurakan teimme, kun kiipesimme eräälle vuorelle ihmettelemään maailman kuulua Vineglass Bayta, täydellisen pyöreää merenlahtea. Sitten kipitimme 600 porrasta vuoren toista reunaa alas lahden rannalle ja samaa reittiä takaisin. Maisemat olivat hienot ja päivän kruunasi rohkea pikku kenguru, joka tuli meidän luokse ruuan toivossa ja antoi silittää itseään. Hiukan oli väsynyttä porukkaa reissun jälkeen, mutta oli se sen arvoistakin. Ja askelmittarikin näytti positiivista lukemaa. ;)

Kaupungin sivistyksestä on nautittu sen verran, että poikkesimme Tasmanian pääkaupungissa Hobartissa kuuluisilla markkinoilla, joissa myytävänä oli paikallisia herkkuja, hedelmiä, marjoja, käsitöitä ja muuta matkamuistotavaraa. Kaupungissa viihdyimme vajaan päivän ja sitten palattiin takaisin puskaan. Minä varsinkin halusin päästä nukkumaan jonkun kauniin järven rannalle, koska aikamme Tasmaniassa alkaa olla lopussa. :(

Ja tässä pientä listaa eläinten bongauksesta:

Perus kenguruita plus yksi kenguru rannalla, joka antoi Sarille pusun!
Emuja.
Pingviinejä.
Wombatti matkalla kotikuoppaan, joka oli tien vieressä.
Kookaburra, josta ei kylläkään ehditty ottaa kuvaa kun Tepa huusi niin lujaa, että se lensi karkuun. :D
Valtavan kokoinen pelikaani uiskenteli turkoosissa laguunissa.
Marsupilami, tai joku vastaava, tuli vierailemaan leiriimme eräänä iltana kun istuimme nuotiolla. Kuka lie pelästyi enemmän, pikkuinen karvainen otus, joka tuli etsimään ruokaa vai tytöt, jotka bongasivat muutaman metrin päässä kiiluvat silmät. Loppuilta kuluikin tähystyspuuhissa kun pikkukaveri yritti monta kertaa lähestyä leiriämme ja me yritimme valokuvata sitä.
Delfiinejä uiskenteli eräässä merenrannassa kolme kappaletta ja yksi surffaili aallolla.
Mustia joutsenia.
Lampaita keskellä tietä ja paimensin ne kotiin. Suurena haaveena tässä maassa on ollut paimentaa lampaita hevosilla, mutta onnistuihan se näin meidän pakullakin.
Kanatkin oli karanneet kotoa keskelle tietä.
Kaneja vilisee täällä samaan tapaan kuin Helsingin keskuspuistossa.

Ja kaikki nämä siis villeinä, penniäkään emme ole maksaneet mistään eläinpuistoista.


PS.
Kuinka monta blondia tarvitaan avaamaan vessan ovi?
- kaksi käy potkimassa ovea ja kolmas avaa sen.